”Kun yhteinen fokuksemme toimii, treenikämppä tuntuu suorastaan räjähtävän” – haastattelussa Obnoxious Youth

Ruotsalaispohjaisen Obnoxious Youthin kolmas kokopitkä vahvistaa yhtyeen omaleimaista ilmaisua entisestään. Harvoin yhteen kokoontuva porukka kertoo kulkevansa vaistojen varassa.

18.01.2025

Burning Savage on todella villi ja edukseen erottuva metallipunkalbumi, jonka tuhovoima käy selväksi jo ensimmäisen kuuntelun myötä. 

Koetteko, että Obnoxious Youthin tunnistettava tyyli on hioutunut uuden levyn myötä täydellisyyteen? 

– Täydellisyyttä ei voi koskaan saavuttaa, mutta emme tule ikinä lopettamaan sen etsimistä, laulaja-basisti Afshin ”Phantasma” Piran määrittää. 

– Pysymme aina valppaina, sekä musiikillisesti että henkisesti, soittamalla yhdessä hirviössä, joka on Obnoxious Youth, liidikitaristi John ”Zeke” Finne seuraa. 

– Täydellisyys on mahdotonta, mutta sanotaan näin, että bändi on samoilla linjoilla sen suhteen, mitä olemme hakemassa. 

Yhtye on tehnyt levyjä kohtuullisen hitaalla tahdilla, kuuden ja seitsemän vuoden julkaisutauoin. Välissä on kuitenkin julkaistu ep-levyjä ikään kuin bändin olemassaolosta muistuttaen. Koetteko uuden musiikin kirjoittamisen haastavaksi? 

– Kaikkein haastavin juttu on, että teemme hommia vanhan koulun malliin, eli toisin sanoen yhdessä treenikämpällä, Piran kertoo. 

– Emme käytä tietokonesoftia tai kotiäänityksiä. Asumme eri maissa ja kaupungeissa, joten meillä on rajallinen määrä mahdollisuuksia olla luovia yhdessä. 

– Kun heittäydymme luoviksi pitkissä sessioissa ja yhteinen fokuksemme toimii, treenikämppä tuntuu aina suorastaan räjähtävän, Finne jatkaa. 

– Kappaleiden kirjoittaminen ei ole sinällään haastava prosessi, koska olemme todella yhtenäisiä ja seuraamme vain vaistojamme. 

Obnoxious Youthin musiikista on löydettävissä monimutoisia vaikutteita aina thrashistä ja punkista roskaiseen autotallirokkiin. Yhtyeen musiikkia on oikeastaan mahdotonta asettaa yhteen määrittävään genreen, mikä on nykymusiikissa harvinaista. 

Yhtyeen kanssa samaan kerhoon voi työntää bändin toisen kitaristin Lukas ”Spine” Hägerin Reveal-yhtyeen tapaisia genresurffareita, mutta musiikista löytyy myös Motörheadin ja Venomin kaltaisten klassikkonimien luomaa suoraviivaisuutta ja asennetta. 

Miehet myöntävät ohimennen, että bändin musiikissa on kapinahenkeä, jonka keskiössä elää saatanallinen vaikutuspohja. Tämä ei tule ihmeenä, sillä miehistöllä on soittokokemusta esimerkiksi Morbus Chronista sekä Degialin ja Entombedin livekokoonpanoista. 

Mitkä bändit koette itse musiikillisiksi hengenheimolaisiksenne? 

– Black Sabbathin, Finne niittaa yksikantaan. 

Kolme-nelikymppisistä miehistä koostuva Obnoxious Youth on toiminut pian kaksi vuosikymmentä, joten sitä ei voi laskea varsinaisesti nuorisobändiksi. Koetteko, että ryhmän nimi kuvaa musiikkianne yhä osuvalla tavalla? 

– Nuoruus on pikemminkin mielentila kuin ikä, Piran päättää.

Julkaistu Infernossa 10/2024.