Kuva ei kerro koko totuutta – Stoned Statues julkaisi uuden singlen ja videon

Yhtyeen debyyttialbumi ilmestyy huhtikuussa.

11.02.2022

Sakara Recordsin tuore kiinnitys Stoned Statues on julkaissut toisen singlen bändin nimeä kantavalta esikoispitkäsoitolta, joka julkaistaan 22. huhtikuuta. Glory Picturesin on äänittänyt Jere Isberg, miksannut Miitri Aaltonen ja masteroinut Mika Jussila. Alapuolelta löytyvän musiikkivideon on puolestaan koostanut Valtteri Lahikainen.

”Me janoamme täydellisyyttä illuusion pohjalta. Tutkimme asioita pintapuolisesti ja teemme päätelmiä toisistamme sen perusteella, vaikka meidän tulisi muistaa ettei maailmamme juurikaan eroa toisistamme. Jokaisella on oma tarina kuvien takana, eivätkä kuvat kerro koko totuutta”, kommentoi yhtye.

Lisää luettavaa