Lacuna Coil esittelee tulevaa levyään – ensisingle julki

Yhtye saapuu loppuvuodesta myös keikalle Suomeen.

Lacuna Coil julkaisee 11. lokakuuta uuden pitkäsoittonsa Black Anima. Kyseessä on bändin yhdeksäs studioalbumi.

Levyltä on nyt julkaistu ensimmäinen singlemaistiainen sekä kappaleeseen tehty musiikkivideo. Layers of Time -videon on ohjannut Roberto Cinardi, joka on työstänyt myös bändin aiemmat tuotokset Spellbound, I Won’t Tell You sekä End of Time. Voit katsoa uuden videon tuosta yläpuolelta.

Lacuna Coil lähtee uuden levynsä tiimoilta myös tien päälle ja saapuu reissullaan myös Suomeen. Yhtye nähdään yhdessä Eluveitien ja Infected Rainin kanssa Helsingin Tavastialla 13. joulukuuta ja seuraavana iltana vielä Tampereen Pakkahuoneella.