Lacuna Coil ilmoittaa uudesta livealbumista – ensimmäinen video ulkona

Lacuna Coil pitää hyvää henkeä yllä.

17.04.2021

Italian menestyneimpiin metallibändeihin kuuluva Lacuna Coil julkaisee Live from the Apocalypse -livelevyn 25. kesäkuuta.

Kyseessä on yhtyeen viimeisimmän albumin Black Animan livestriimi viime syyskuulta, joka julkaistaan nyt sekä vinyylinä, cd:nä että dvd:nä.

”Niin monet teistä ovat kysyneet viimevuotisen livestriimin julkaisusta, ja olemme kuulleet pyyntönne!”, bändi tiedottaa.

”Vaikka keikka äänitettiin tyhjässä salissa, olemme iloisia, että pääsimme lavalle antamaan kaikkemme. Suuri osa maailmasta on yhä pandemiarajoitusten kynsissä, mutta toivomme, että tämä julkaisu antaa pienen kuvan siitä, mitä voisimme kokea yhdessä, kun tunnemme hikisen, meluisan ja maagisen livetilanteen.”

Lisää luettavaa