Laumamentaliteettia vastaan – haastattelussa Nerve Saw

Useita eri äärimusiikkisuuntauksia yhdistelevä Nerve Saw on saanut aikaiseksi yhden kuluvan vuoden vakuuttavimmista härmäläisistä metallilevyistä.

25.09.2020

Nerve Saw on aika tyly otsikko bändille. Mistä ajatus nimeen lähti? 

– Eräällä taannoisella työkaverilla oli tapana kutsua vähemmän miellyttäviä ihmisiä hermosahoiksi. ”Sekin tyyppi on semmoinen hermosaha…” Ilmaisu oli siinä määrin hauska, että se jäi mieleen, basisti-laulaja Markus Makkonen avaa. 

– Kun olin perustamassa tätä bändiä vuoden 2010 paikkeilla, muistin erään Motörhead-haastiksen, jossa Lemmyltä kysyttiin, minkä nimen hän antaisi bändilleen tänä päivänä. Lemmyn vastaus oli Ripsaw. Pikainen googletus kertoi, että nimeä oli käytetty useammankin kerran, valitettavasti. Apu bändin nimeämiseen löytyi työkaverin hokemasta. 

Peril-debyyttinne paukuttaa mukavasti black/punk/death-hengessä. Millaisista elementeistä levy on omasta mielestäsi kasattu? 

– Se on jonkinlaista crossoveria death metalin ja punkin välimaastossa. Minusta juuri tämäntyyppistä musaa ei ole juuri tehty, ja jos onkin, painotukset ovat olleet vähän toisenlaiset kuin olisin itse halunnut. 

– Taustalta löytyy omia lapsuuden suosikkeja vanhan death metalin ja suomipunkin saralta. Lisäksi joukkoon on sotkettu vähän perusmausteita eli suolaa, valkosipulia ja mustapippuria, siis Sepulturaa, Celtic Frostia ja Darkthronea. 

– Kitaristi Heikki [Matero] on kova Raised Fist -fani, kun taas rumpali Mike [Dorrian] tykkää jenkkiläisestä death metalista ja thrashistä, sekä tietty Suicidal Tendenciesistä. Jokainen muusikko vaikutti levyn lopputulokseen, ja sanoisin, että kaikki nämä elementit kuuluvat musiikissamme. 

Onko sanoituksilla jokin pointti vai ovatko ne vain ”pakollinen paha”? 

– Sanoituksilla pitäisi aina olla pointti! Muutoin ne voisi jättää kokonaan pois. Hyvä lyriikka saa kuulijan ajattelemaan, mikä on oikeastaan kaiken taiteen perimmäinen tarkoitus… Saada ihmiset käyttämään päätään hieman enemmän kuin he normaalisti tekisivät. Saarnastelua pitää aina välttää, mutta jos saa edes yhden lyriikat lukeneen miettimään asioita, tavoite on saavutettu. 

– Perilille tarttui aika paljon kritiikkiä laumamentaliteettia kohtaan. Myös sosiaalisen median lieveilmiöt kuten egokeskeisyys ja ”ne, en minä” -ajattelu saavat osansa. Netissä näkee turhauttavan paljon polarisoitunutta inttämistä vailla oikeaa keskustelua ja yritystä ymmärtää kokonaisuuksia. Tästä turhautuneena kirjoitin aiheesta vähän levyllekin. 

– The Red Line -kappale nostaa hattua etulinjassa oleville, sodasta riippumatta. He kantavat monesti seuraukset, eivät niinkään henkilöt, jotka sotatilan varsinaisesti aiheuttivat. The Wolves of the 80’s -biisi puolestaan vertailee lapsuutta kylmän sodan maailmassa ja nykypäivänä. Monet ilmiöt, joiden luultiin jo eläneen aikansa, ovat nostamassa jälleen päätään. 

Mitä annettavaa Nerve Saw’lla on Suomen metalliskenelle? 

– Suomalainen musiikki on perinteisesti ollut omintakeista, ei niinkään geneerisiä genrerajoja kumartelevaa: Waltari, …and Oceans, YUP, Motelli Skronkle ja moni muu. Myös kaikilla kotimaisilla death metal -bändeillä oli alussa oma identiteetti. Jos Nerve Saw pystyy muistuttamaan ihmisiä tästä, olen tyytyväinen.

Julkaistu Infernossa 6/2020.

Lisää luettavaa