”Levystä tuli todella underground” – Cradle of Filthin legendaarinen debyyttialbumi julkaistiin 25 vuotta sitten

Black metalia, thrashiä ja goottisävyjä yhdistelleen albumin julkaisusta on 25 vuotta, mutta levy pitää edelleen pintansa.

24.02.2019

Brittiläisen Cradle of Filthin The Principle of Evil Made Flesh -esikoislevyn julkaisusta on tullut kuluneeksi 25 vuotta.

Nykyisin klassikkostatusta nauttiva albumi ilmestyi alkujaan ainoastaan 700 kappaleen painoksena, mutta sittemmin levystä on julkaistu useita eri uusintapainoksia.

Bändin laulaja Dani Filth muisteli levyn syntyä vuoden 2008 Kerrang!-haastattelussa:

”Tähtäsimme tunnelmalliseen ja dramaattiseen tyyliin, joka oli tuolloin ominaista brittiläiselle metalliskenelle, mutta samalla halusimme soundiimme monelta eurooppalaiselta bändiltä tuttua raivokkuutta.”

“Levystä tuli todella underground, mutta se ei ollut alkujaan tarkoitus. Halusimme tehdä isolta soundaavan levyn, ja mielestäni se on yhä albumi, jolla on oma uniikki otteensa.”

Lisää luettavaa