Lord of the Lost tiedotti aiemmin tänään, että yhtyeessä vuodesta 2008 mukana ollut basisti Klaas ”Class Grenayde” Helmecke ei enää jatka yhtyeen riveissä. Helmecke kertoi asiasta myös omissa some-kanavissaan ja avasi myös lähtönsä syitä.
”Mielenterveyteni ja sen vaatiman paranemisprosessin vuoksi tätä askelta ei voinut välttää”, Helmecke kertoo.
”Bändin jätkät ovat olleet tukena parhaansa mukaan kaikki nämä vuodet ja tarjonneet kaikki mahdolliset auttavat kädet saadakseni minut irti tästä kierteestä. Olen nyt hyvällä tiellä, mutta se tie on pitkä enkä pysty tällä hetkellä kävelemään sitä ja samaan aikaan seuraamaan ammattimuusikon polkua.”
”Nyt otan itselleni aikaa toipuakseni, avatakseni uusia näkökulmia ja ottaakseni askeleen kerrallaan ilman mitään paineita löytääkseni taas tien takaisin elävän musiikin parin. Toivottavasti näen vielä joskus mahdollisimman monet teistä!”
Helmecken lisäksi myös vuonna 2008 liittynyt kitaristi Pi Stoffers jätti yhtyeen rivit. Stoffersin mukaan asiaan ei liity draamaa, vaan hän halusi yksinkertaisesti vaihtelua ja kokeilla uusia mahdollisuuksia urallaan.