Luonnon mahtia ei sovi aliarvioida – Kuolemanlaakso julkaisee uuden levyn, ensimmäinen maistiainen videoineen julki

Levyn kappaleet ovat saaneet inspiraationsa 1 500 vuotta sitten sattuneista katastrofaalisista tapahtumista.

02.12.2021

Death doom -yhtye Kuolemanlaakso aktivoituu useamman vuoden tauon jälkeen taas julkaisurintamalla. 3. maaliskuuta 2022 ilmestyy nimittäin uusi Kuusumu-albumi, jonka on tuottanut Triptykonista ja Dark Fortressista tuttu V. Santura. Ensimmäisenä maistiaisena levyltä julkaistaan perjantaina 3.12. single Katkeruuden malja, jonka video löytyy jo levyn julkaisevan Svart Recordsin Youtube-kanavalta ja on katsottavissa myös tuossa alempana.

Kuusumu-levyn tekstit pohjautuvat löyhästi vuonna 535 alkaneeseen äkilliseen ilmaston viilenemiseen, joka johti kymmenvuotiseen talveen, satojen menetykseen, eläinten massakuolemiin sekä nälänhätään. Ilmastomuutoksen aiheutti todennäköisesti massiiviset tulivuorenpurkaukset, joiden sumuharso pimensi auringon puoleksitoista vuodeksi. Kaiken tämän lisäksi vuonna 541 Bysantin valtakunnasta alkanut paiseruttopandemia pyyhkäisi Euroopan yli tappaen kymmeniä miljoonia ihmisiä.

”Törmäsin sattumalta noista katastrofaalisista tapahtumista kertovaan kirjallisuuteen, josta inspiroiduin niin maan perusteellisesti – etenkin aikalaistarinoista. Ei mennyt kauaakaan, kun levyllinen materiaalia oli kasassa. On puistattavaa ajatella, että tappava ilmastomuutos ja pandemia jylläsivät myös 1 500 vuotta sitten, mutta lääketiede, tiedonkulku ja asumisolosuhteet olivat lapsenkengissä, eikä esimerkiksi sähköstä ollut tietoakaan. Ihmiset kuvittelivat, että jumalat ovat suuttuneet ja pimeys on ikuinen. Niin tai näin, luonnon mahtia ei sovi edelleenkään aliarvioida”, kitaristi, biisintekijä ja taiteellinen johtaja Markus Laakso toteaa.

Katkeruuden malja ammentaa surusta ja ikävästä. Se trippailee musiikillisesti miltei Tribulationin maisemissa mutta kaihoisin, kalevalaisin ja mielestäni hyvin suomalaisin melodiamaustein. Laulullisesti Mikko (myös Swallow the Sunista tuttu Kotamäki) esittelee hieman uusia tuulia, ja Lotan (Ruutiainen, Luna Kills) osuudet ovat piste i:n päälle. Minun ideoimani ja Riku Jokisen toteuttama musavideo on ikään kuin kansikuvan värimaailman ja tekstien tematiikan visuaalinen jatke.”

YouTube video

Kuusumun kappalelista:

1. Pimeys laski
2. Katkeruuden malja
3. Surusta meri suolainen
4. Kuohuista tulisten koskien
5. Surun sinfonia
6. Pedon vaisto
7. Tulessakävelijä

Lisää luettavaa