Luotto kuolemassa – haastattelussa Ancient Wisdom

Mahtipontisia äänimaisemia tunnelmallisen dark metalin keinoin luonut Ancient Wisdom on elänyt hiljaiseloa pienen ikuisuuden. Uuden A Celebration in Honor of Death -albumin ilmestyminen tulee kuin tyhjästä ja paljastaa, että bändin musiikin peruspiirteet eivät ole kadonneet mihinkään.

06.08.2021

Edellisen Ancient Wisdom -levyn Cometh Doom, Cometh Deathin ilmestymisestä on käsittämättömät 17 vuotta. Miten ihmeessä uuden kiekon valmistuminen voi ottaa näin kauan? 

– Tuntuu itse asiassa aivan hullulta, että siitä on jo niin kauan. En voi tajuta, että levy tuli ulos vuonna 2004, projektin pyörittäjä, multi-instrumentalisti Marcus E. Norman hämmästelee. 

– Olen ollut näinä vuosina kiireinen Naglfarin ja muutaman muun projektin kanssa, eikä minulla ollut oikeastaan missään vaiheessa aikaa syventyä omaan musiikkiini. Päässäni on pyörinyt kuitenkin jatkuvasti ideoita ja sävellyksiä, joten kappaleet eivät syntyneet lopulta ihan yhdeltä istumalta. Kotistudioni kärsi myös teknisistä ongelmista, mikä hankaloitti levyn loppuunsaattamista, mutta nyt kaikki on kunnossa ja albumin äänittäminen sujui lopulta todella jouhevasti. 

En ole nähnyt vielä levyn sanoituksia, mutta sen nimestä voisi päätellä, että kappaleet kertovat kuolemasta – kuten Ancient Wisdomilla on ollut tapana ennenkin. Kuinka paljon ajatuksesi kuolemasta ja kuolevaisuudesta ovat muuttuneet sitten urasi alkuvuosien? 

– Tämä albumi on todellakin nimensä mukainen juhla kuoleman kunniaksi. Kuolema on kiehtonut minua niin kauan kuin muistan, eivätkä ajatukseni ole muuttuneet juurikaan vuosien varrella. Ainoa pieni muutos on, että mitä vanhemmaksi tulen, oma kuolevaisuuteni käy aina vain ajankohtaisemmaksi ja ruokkii ajatuksiani entistä enemmän. 

– Vaikka kuolema voi tulla – ja tulee – niin monin eri tavoin, koskaan ei ole kysymystäkään, etteikö siihen voisi luottaa. Ainoa varma asia on, että viikatemies koskettaa meistä jokaista olkapäähän jossain vaiheessa. 

Normanin kirjoittamat kappaleet ovat uudellakin albumilla pitkää sorttia, varsinaisten biisien keskipituus kun pyörii kahdeksan minuutin tuntumassa. Käykö tällaisten järkäleiden kirjoittaminen sinulta luonnostaan? 

– Ancient Wisdomissa on ollut aina kyse tietynlaisen tunnelman luomisesta, ja tästä johtuen kappaleista kasvaa sellaisia ihan itsestään. Tässä projektissa ei ole kyse nopeasta ja aggressiivisesta musiikista, joten on aika luonnollista, että biiseistä tulee pitkiä. 

Olet pyörittänyt myllyä yksin The Calling -albumista (1997) lähtien. Oletko haaveillut kasvattavasi projektista vielä jonain päivänä ihan oikean bändin? 

– Ajatus on käynyt kyllä mielessäni, erityisesti uuden levyn viimeistelyn yhteydessä. En laske pois mahdollisuutta livekeikoista, vaikka juuri nyt on hankala kuvitella, että sellaisia tapahtuisi aivan lähitulevaisuudessa. Viimeisin esiintymisemme oli vuonna 1994, joten ehkä olisi aika nousta lavalle uudestaan. 

Ancient Wisdom täyttää ensi vuonna 30. Millainen rooli projektilla on elämässäsi tänä päivänä? 

– Ancient Wisdom on oma universumini, jossa en kiinnitä mitään huomiota toisiin ihmisiin, ja jossa voin keskittyä omaan visiooni ja musiikillisiin ajatuksiini ilman minkäänlaisia häiriötekijöitä. Se on tärkein asia elämässäni.

Julkaistu Infernossa 5/2021.

Lisää luettavaa