Etelä-Karjalan Lappeenrannassa syntyi 26 vuotta fantasiakirjailija J. R. R. Tolkienin kuoleman jälkeen ajatus bändistä, jonka albumit sijoittuisivat Hobitin, Silmarillionin ja Taru sormusten herrasta -trilogian Keski-Maahan.
Visio ei ollut vuonna 1999 ennennäkemätön. Saksalainen Blind Guardian ja itävaltalainen Summoning olivat omistaneet kokonaisia albumeita Tolkienin tarinoille ja vanhemmat bändit kuten Black Sabbath, Rush ja Led Zeppelin lainanneet teemoja brittikirjailijan eepoksista. Myös Varg Vikernesin Burzum liikuskeli Keski-Maassa.
Kitaristi Jyri Vahvasen perustama Battlelore valoi kuitenkin perustuksensa fantasiaan eri tavalla. Jo ensimmäisillä demoillaan joukko yhdisteli rohkeasti kuulaita kosketinsovituksia, mies- ja naislaulua sekä äärimetallisuuksia jopa yhden ja saman kappaleen sisällä. Battlelore ei tuntunut välittävän, mitä metallissa saa ja ei saa tehdä.
Seuraavan 12 vuoden aikana Battleloren taru sen kuin laajeni, ja bändistä muodostui hiljalleen peräti seitsenhenkinen. The Last Alliance -albumi (2008) vei yhtyeen yhä laajemmille kiertueille, ja vaikkei bändi kerännyt jättimäistä suosiota kotimaassaan, sen kysyntä kasvoi kasvamistaan varsinkin Keski-Euroopassa.
Kuten parhailla tarinoilla on tapana, myös Battlelore jätti kertomuksensa avoimeen cliffhangeriin vuonna 2011 julkaistessaan kuudennen albuminsa Doomboundin. Juuri kun bändin luuli olevan matkalla entistäkin suurempaan kokoluokkaan, se jättäytyi hiljalleen pois kiertueilta ja vietti täyttä hiljaiseloa peräti viiden salaperäisen vuoden ajan.
Toisin kuin eräs tulen ja jään lauluista kirjoittava amerikkalainen tarinankertoja, Battlelore ei jätä kertomustaan kesken. Nyt seitsikko on palannut jatkamaan kulkuaan siitä, mihin vuosikausia sitten jäi.
Keskeneräiset tarut
Kohtaamme koko Battlelore-seitsikon kanssa kaukana idässä – ei ihan Mordorissa, mutta peräti Itä-Helsingissä asti, minne bändi on kokoontunut kuvaamaan uutta musiikkivideota Homecoming-kappaleesta.
”Feels like ages / When our journey began / Through the days of wonder / We came back as one / So much has changed / Lost and burnt away / But this is where we belong / This is where we stay / The years may pass and go / This remains our home”, kappaleessa lauletaan kuin yhtyeen paluuta alleviivaten.
Edellisestä albumista on kulunut toistakymmentä vuotta, mihin mahtuu seitsemässä ihmiselämässä paljon, mutta uuden The Return of the Shadow -albumin ja videokuvausten myötä tuntuu siltä kuin aikaa ei olisi kulunut lainkaan. Aito ja alkuperäinen Battlelore-taika ei ole kadonnut mihinkään.
– Vaikka kuinka yrittää sanoa itselleen, että siitä on yksitoista vuotta, kun oltiin viimeksi aktiivisina, niin ei sitä meinaa saada millään mahtumaan mieleensä, Battleloressa vuodesta 2000 laulanut Kaisa Jouhki hämmästelee.
– Kuusi vuotta sitten me tehtiin muutamia keikkoja ja pyöriteltiin ajatusta levystä. Sitten tuli vielä korona päälle, mutta kyllä kymmenen vuotta olisi tullut levyjen väliin ilmankin, bändiin vuonna 2004 liittynyt laulaja Tomi Mykkänen ynnäilee.
– Doomboundin julkaisusta ja sitä seuranneista ajoista asti on ollut koko ajan mielessä, ettei Battlelore saa päättyä näin. Emme tehneet koskaan sitä varsinaista päätöslevyä tai edes mitään sen suuntaistakaan, kitaristi ja perustajajäsen Jyri Vahvanen toteaa.
Battlelorelaiset ymmärsivät vasta tahattoman tauon alettua miten kova heidän tahtinsa oli bändin ensimmäisen jakson aikana. Vuosien 2002–2011 välillä syntyi kuusi levyä.
Muistellessaan edeltävän levynsä julkaisua kolmikko on yhtä mieltä, että Doomboundin sävelten välissä oli kuultavissa, ettei kaikki voi jatkua entiseen malliin.
– Kyllähän siinä Doomboundin jälkeen, tai tavallaan hieman ennen sitä, alkoi tuoksua siltä, että taukoa on tulossa. Moni meistä sai perheenlisäystä, tapahtui isoja paikkakunnan vaihtoja ja vaikka mitä, Tomi sanoo.
– Kun käytiin taannoin treenailemassa biisejä, kuuntelin sitä varten Doomboundia ja sanoin meidän rumpalille, että onhan se nyt ihan saatanan synkkä ja päällekäyvä levy, mikä kertoo myös tuon aikakauden tunnelmista.
– Jos pitäis arvuutella meidän onnistuneinta levyä, niin kyllä se on The Last Alliance. Siinä osui kaikki jotenkin niin kohdalleen tuotantoa ja biisejä myöten, ettei ollut mikään ihme, jos siitä seurasi ikään kuin pieni krapula.
– Se oli omituista aikaa. Tehtiin raivoisalla pieteetillä Doomboundia, ja sitten kaikki loppui oikeastaan kuin seinään eikä me rundattu levyn tiimoilta ollenkaan, Jyri jatkaa ja toteaa, että yleensä albumi aukeaa hänelle itsellekin vasta, kun kappaleita soittaa keikoilla, eikä Doombound saanut sellaista käsittelyä.
Epäonnekas saattue
Battleloren tarina oli 2000-luvun mittaan monien silmissä silkkaa noususuhdannetta. Bändin jokainen levy oli edeltäjäänsä parempi, ja The Last Alliance -albumin jälkeen alkoi tapahtua ulkomaita myöten.
Yhtye ei ottanut kuitenkaan koskaan selkeää harppausta siihen kokoluokkaan, jossa olisi lähdetty tekemään tosissaan isoja kiertueita.
– Tietyllä tapaa Battleloren koko oli myös itse päätettyä, Tomi kertoo suorasukaisesti ja lisää, että monista kiertueista jopa kieltäydyttiin päivätöiden tai muiden prioriteettien vuoksi.
– Olen törmännyt aika usein kysymykseen, että harmittaako meitä, kun esimerkiksi Turisas ja Korpiklaani menestyivät niin hyvin ja me ei. Totuus on, että ei harmita, koska ne todellakin ansaitsi sen kaiken tekemällä lujasti töitä ja ottamalla kaikki keikat.
– Me kaikki ollaan oltu aina muissa duuneissa, ja Battlelore on ollut meille kuin rakas harrastus. Hommat alkoivat levähdellä käsiin sen takia, että me otettiin bändille aikaa muista töistä ja sitten asiat eivät toimineetkaan, Kaisa summaa.
Kolmikko ei peittele sitä, että tarinan varrelle mahtui epäonneakin. Mattoa on vedetty alta mitä mielikuvituksemmisilla tavoilla.
– Useimmat niistä liittyvät puhtaasti musabisnekseen, Jyri huokaisee ja sanoo, että Battleloren kokoluokan bändille oli haastavaa saada seitsemän hengen kokoonpanon tulot, menot ja keikkailuun käytetty aika osumaan yksiin.
– Levyjen tekeminen tällä porukalla oli mukavaa. Soittaminen oli aina kivaa. Ja keikat vasta hienoja olivatkin. Mutta kun siinä rinnalla tuli vastaan liian monta tilannetta, joissa numeroita oli enemmän maksu- kuin saamapuolella, niin…
– Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun jokin todella lupaava kiertue peruuntui kokonaan, typistyi viime hetkillä puoleen tai muuttui kiertueen aikana kannattamattomaksi, Kaisa komppaa bänditoveriaan.
– Kanamuseo, Tomi heittää ja saa koko kolmikon nauramaan.
– Kun päästiin viimeiselle Euroopan-rundille ja laskeuduttiin Saksaan, promoottori oli vastassa ja sen ensimmäiset sanat olivat: ”I’m sorry guys… I’m so sorry…” Kyllä siitä näki heti, että taas mennään.
– Oltiin sovittu ennen kiertuetta, että nyt kaikki sujuu mukavasti. Siirtymät ovat lyhyehköjä, yövytään hotelleissa ja tehdään muutenkin asiat vähän mukavampaa kautta. Ja se kiertue vasta päin helvettiä järjestetty olikin.
– Kaiken huippu oli, kun heitettiin keikka jossain kanamuseon pihalla keskellä maaseutua. Kyllä siinä vähän alkoi kyseenalaistaa, minkä takia me tehdään tätä, jos vuosien työ johtaa meidät soittamaan kanamuseon pihassa ja majoituskin on joku lato, joka on selvästikin kasattu hätäratkaisuksi.
Jos 2010-luvun taitteen tähdet olisivat olleet suotuisammissa asennoissa ja olisitte päässeet toden teolla kiertämään, olisiko Battlelore tarttunut mahdollisuuteen?
– Me käytiin tämä keskustelu kauan, kauan sitten, jossain vaiheessa 2000-lukua, Tomi vastaa ja toteaa, ettei Battleloren ollut koskaan tarkoitus kasvaa määräänsä suuremmaksi bändiksi.
– Osa meistä olisi varmasti ajatellut, että pitää takoa, kun rauta on kuuma, ja osa taas, että homman on pysyttävä mielekkäissä mittasuhteissa, jotta koko elämä ei ole vain tätä, Kaisa lisää.
– Loppupeleissä homman nimi on ollut se, että me ollaan haluttu tehdä tätä bändiä just tällä porukalla, eikä olla montaa kertaa jäseniä vaihdeltukaan. Kaikkien on pitänyt olla samalla aallolla sen suhteen, mitä me tältä halutaan.
Ainutlaatuista taikaa
Musisoimatta seitsikko ei ole yhtätoista vuotta ollut. Tomi julkaisi levyjä Lowburnin ja Elephant Bellin kanssa, Jyri Byronin ja Church of Voidin riveissä, ja kitaristi Jussi Rautio soitti Oceanwaken kanssa. Kaikki tämä on heijastunut myös Battleloreen.
Muiden päät alkavat nyökytellä, kun Tomi sanoo, että Battlelore on kuitenkin täysin oma juttunsa. Ajatus vahvistui viimeistään vuonna 2016, kun bändi teki muutamia keikkoja sekä Suomessa että ulkomailla.
– Jos jotain sai eri projektien kanssa soitellessa huomata, niin sen, että se tietynlainen suosiokaan ei ole mikään itsestäänselvyys, vaikkei sitä meinannut aina Battlelore-aikoina muistaa arvostaa, Jyri myöntää.
– Battleloren aloittaessa, ja paljon sitä ennenkin, varmasti jokaisen meistä haave oli tulla rokkitähdeksi tai päästä edes kiertämään bändin kanssa. No, sitten vuosien aikana me tietyllä tapaa saavutettiin se. Meillä oli bändi, joka teki aika kovaa tahtia levyjä ja pääsi kiertämään niiden tiimoilta, mutta jostain syystä se tuntui vain ihan tavalliselta.
– Kyllähän se veti nopeasti taas nöyräksi, kun lähti Lowburnin kanssa soittelemaan vähän stoner rockia ja paikalle tuli kolmetoista ihmistä eikä puolta niistä kiinnostanut koko keikka, Tomi nauraa itäsuomalainen pilke silmäkulmassa.
– Battleloressa oli omanlaistaan… taikaa. Meillä oli ympäri maailmaa kuulijoita, jotka halusivat kuulla just tätä musaa ja tulla just meidän keikoille, osasivat vielä biisien sanatkin ulkoa. Siinä kaikessa oli kyse ihan vain fantasiametallin soittamisesta, mutta kyllähän se vaan perhanan hyvältä tuntui, vaikkei sitä meinannut aina ymmärtää.
– Nyt tämän sai huomata ihan konkreettisesti, kun julkaistiin pitkästä aikaa uutta. Kun pisti Lowburnin biisin eetteriin, sen kuunteli sata ihmistä. Battleloren? Viisituhatta… Kymmenentuhatta… Mittarit vain rullasivat ja viestit olivat sellaisia, että helvetti kun tätä musiikkia on ollut ikävä. Siinä muisti taas, miten paljon tämä monelle merkitsee.
– Ehkä me keskityttiin silloin aikoinaan miettimään liikaakin asioita, jotka Battleloressa menivät pieleen, tai sitä, mitä tämä bändi olisi ehkä voinut olla. Ei nautittu kaikesta kokemastamme.
Seitsemän jäsenen paluu yhteen ei sekään ole mikään itsestäänselvyys. Ei varsinkaan, kun kukaan battlelorelaisista ei nuorru ja bändi asuu tätä nykyä ympäri Suomea.
– Kaksi asiaa oli ihan selvää, jos me lähdettäisiin vielä tekemään jotain. Sen on tapahduttava pakottomasti ja aidosta innosta. Toisekseen sen on tapahduttava just tällä seitsikolla, Jyri toteaa ehdottomasti.
– Jotenkin tämä aika ja etäisyys oli tehnyt selväksi, että vaikka meillä kaikilla on ollut vuorollaan varamiehemme keikoilla, levyllä Battlelore on yhtä kuin tämä porukka. Jos yksikin meistä olisi kieltäytynyt, Battlelore ei olisi palannut.
– Albumia tehdessä tunne vain vahvistui, kun pääsimme jatkamaan juuri siitä, mihin olimme aikoinaan jääneet. Se tavallaan alleviivasi, että tässä bändissä on meille itsellemme ainutlaatuista taikaa.
Villiintynyt örkkilauma
Battlelorelaisten ei ole todellakaan tarvinnut pakottaa itseään, minkä voi huomata jo nyt julkaistavan musiikin määrästä: albumin ohella päivänvalon näkee myös oheis-ep, jolloin uutta fantasiametallia kuullaan yhteensä yli tunnin verran.
The Return of the Shadow -albumi alkoi vyöryä eteenpäin kuin örkkilauma, kun ensimmäiset kappaleet olivat lähteneet syntymään. Tomi ja Jyri kertovat, että levyntekoon liittyi tällä kertaa myös eräänlaista suunnitelmallisuutta.
– Voisiko jopa sanoa, että tällä kertaa tehtiin ihan selkeitä tilaustöitä kokonaisuutta ajatellen, Tomi miettii.
– Jos meille oli jäänyt jokin asia hampaankoloon Doomboundista, niin se, miten saatanan raskas, synkkä ja laahaava albumi se oli. Nyt haluttiin mukaan vähän nopeampaa tempoa, ja joitakin biisejä tehtiin Henkan [Vahvanen, rummut] kanssa siten, että lähdettiin liikkeelle kompista.
– Toinen asia liittyy puhtaasti lyriikoihin ja niiden kryptisyyteen, tai oikeastaan sen puutteeseen, Jyri jatkaa.
– Evernightilla [2007] me tehtiin tietoista pesäeroa suorimpiin Tolkien-juttuihin ja kokeiltiin aika erilaistakin maaperää. Että miten monenlaisia tekstejä Battlelorelle voikaan kirjoittaa. Sillä ja seuraavilla levyillä oli paljon tekstejä, jotka eivät olleet suoraan Tolkienia.
– Nyt ajattelin, että suoraa Tolkienia, perkele! Metaforat lensivät romukoppaan, ja jos jonkin tarinan halusi kertoa, sitten se kerrottiin. Ei mietitty yhtään, onko sitä käsitelty joskus aiemmin tai oliko se isossa roolissa vaikkapa Taru sormusten herrasta -elokuvissa. Kirjoitettiin juuri siitä, mistä sattui tekemään mieli.
– Voisi kai sanoa, vähän nykyhetken elokuvamaailmoihin viitaten, että levy on kuin reboot, jossa on mukana paljon fanserviceä – juuri sitä, mitä fanit haluavat kuulla, ja mitä me itse halutaan kirjoittaa, Tomi kiteyttää.
Kolmikko jatkaa laskeskelemalla, että vanhimmat albumin bonuksena julkaistavalla Lost Lands -ep:llä kuultavat kappaleet ovat lähes kymmenen vuoden takaa.
– Avathar oli ihan ensimmäinen demobiisi, joka tehtiin valmiiksi asti, ja siitä Battleloren uusi tuleminen oikeastaan lähti. Muistan todella hyvin sen hetken, kun äänitettiin Kaisan kanssa demolauluja ja yhteisen tekemisen ilo oli kaikilla niin silmiinpistävä, että siinä vaiheessa Battleloren tiesi palanneen, Tomi sanoo.
– Samalla kuitenkin huomattiin, että biiseissä on niin erilaisia tunnelmia, ettei me voida äänittää kaikkea yhdelle albumille. Ehdotettiin puolivakavasti Napalm Recordsille, että miten olisi kahdelle vinyylin puolelle sopiva albumi sekä erillinen ep omine kansineen, joka istuu vinyylin C-puolelle.
– Sen palapelin jälkeen kaikki oli yhtäkkiä täysin selvää. Mikäli tuota ratkaisua ei olisi tehty, albumi voisi olla luonteeltaan hyvin erilainen.
Kaikkien rotujen liitto
Yksi Battleloren vahvuuksista on aina ollut se, että bändistä löytyy monta keskenään hyvin erilaista säveltäjää.
Uuden albumin sävellyksistä vastaavat pääosin Jyri Vahvanen (Minas Morgul, Firekeeper), Tomi Mykkänen (Orcrist, Homecoming), Jussi Rautio (Chambers of Fire, Elvenking, Shadow of the East) ja Timo Honkanen (True Dragons). Ep:lle Vahvanen sävelsi kaksi kappaletta (Avathar, Isenmouthe) ja Rautio yhden (Caves of the Forgotten). Kosketinsoittaja Maria Honkanen on osallistunut savottaan omalla panoksellaan, ja osansa tuovat myös laulajat, jotka sovittavat omat osuutensa yhteistyössä säveltäjien kanssa.
– Minulla on niitä tietynlaisia kitaraharmonioita ja triolia, jotka menee Evemaster-bändissä seitsemän kitararaidan päällekkäisyyksiin, mutta löytyy niitä Battlelorestakin, Tomi sanoo.
– Elvenking kitaranäppäilyineen on ihan Jussin bravuuria, ja hän keskittyykin usein enemmän kitaramelodioihin eikä niinkään runttaukseen, jota minun biiseissäni saattaa olla enemmän, Jyri jatkaa.
– Minulla kaikki lähtee usein kitaroista. Saatan kirjoittaa biisin valmiiksi niin, että teen ensin kitarat, siihen päälle demosynat ja lopulta laulut, kunnes pudotan taustalta kokonaan ne alkuperäiset kitarat.
– Timo [Honkanen, basso] menee kitara- ja synahommissa ihan äärilaitaan. Kun häneltä kuulee ensimmäisiä demoversioita, ihmettelen usein, että onkohan tämä nyt Emperoria vai Behemothia, mutta kuten True Dragonsin kohdalla saa huomata, kyllähän Timonkin biiseistä tulee lopulta silkkaa Battlelorea.
Kolmikko myhäilee, että alkoi jossain vaiheessa epäillä, onko The Return of the Shadow -albumista tulossa liiankin monipuolinen. Sitten kaikista epäilyksistä päästettiin yksissä tuumin irti.
– Alkoi tuntua siltä, että Battleloren pitää olla juuri sitä, mitä meiltä ikinä sattuukaan syntymään, Jyri sanoo.
– Myös maailma on muuttunut siinä mielessä kymmenen vuoden aikana, ettei metallissakaan joudu perustelemaan tekemisiään niin paljon. Melkein kaikkea on jo kokeiltu, ja melkein kaikki on tavallaan sallittua.
– Me ollaan yksi sen sukupolven bändeistä, jotka joutui selittelemään syntikoita ja naislauluja ja Tolkien-teemoja ja useamman laulajan käyttämistä ja oikeastaan ihan kaikkea. Se oli hyvä ja erottava tekijä, ilman muuta, mutta nyt tuntui jotenkin freesiltä miettiä asioita siltä pohjalta, että voimme tehdä rauhassa mitä vain.
Tomi sanoo virnuillen, ettei ole mikään ihme, että valmiille albumille päätyi viitteitä rauhallisesta popista aina death- ja black metaliin asti – sehän sopii paremmin kuin hyvin Tolkien-pohjaiseen fantasiametalliin.
– Vaikkapa Homecomingia ja Elvenkingiä pyöritellessä mietti, että onko tämä nyt liiankin poppia tai liian melodista jopa Battleloreksi, tai että onko mitään järkeä julkaista kuusiminuuttista Firekeeperiä levyn ensimmäisenä singlenä. Aika pian kuitenkin huomasi, että tämän matskun on vain annettava virrata täysin vapaasti omillaan.
– Joitain biisejä epäili vielä siinäkin vaiheessa, kun tehtiin rumpuja, bassoja ja vähän lauluosuuksien hahmotteluja, mutta Marian osuuksia kuullessaan tajusi sekunneissa, että kyllä tämä on Battlelorea.
– Maria on aina ollut eräänlainen liima, joka sitoo kaikkia meidän biisejä yhteen ja määrittää meidän soundia tosi voimakkaasti. Ehdottomasti rikkaus, joka on mahdollistanut meidän monipuolisuuden, Kaisa lisää.
Tuttuja studiovelhoja
Moni asia battlelorelaisten elämissä ja bändissä on muuttunut, mutta muutakin kuin kokoonpano on säilynyt: Sound Supreme äänityspaikkana, Janne Saksa äänittäjänä ja Dan Swanö miksaajana.
– Otettiin tietyllä tavalla niin suuri loikka tuntemattomaan, kun päätettiin edes tehdä levy kaikkien näiden vuosien jälkeen eikä oltu ihan varmoja, millainen siitä tulee, että ei lähdetty muuttamaan ihan kaikkea väkisin, Jyri sanoo.
– Jannen kanssa tiesi noin viiden minuutin keskustelun jälkeen, että hommat tulevat jatkumaan siitä mihin ne aikoinaan jäivät. Harmaita hapsia on tullut ehkä itse kullekin pari lisää, mutta se sama hurtin huumorin ja ehdottoman tarkkuuden yhdistelmä oli jälleen täysin läsnä.
Kun hihat oli kääritty, bändin seitsikko suhtautui levyn tekemiseen jopa poikkeuksellisen vakavasti.
– Tehtiin demot tosi huolella ja tiedettiin studiossa täsmälleen, mitä ollaan tekemässä. Biisit ei olleet yhtään niin levällään kuin joskus aiemmin studiosessioiden alussa, Tomi kertoo.
– Eli me mentiin vihdoin studioon sillä tavalla kuin sinne pitääkin mennä, Kaisa naurahtaa.
– Niin! Se kaikki tapahtui tosi nopeasti, Tomi jatkaa.
– Henkka soitti rummut kahdessa päivässä, kitarat ja bassot äänitettiin kolmessa, Marialla meni muutama synissa ja lauluäänityksiin kului kolme päivää. Aika meinasi silti loppua kesken, koska Jannen studiolla oli ihan täyttä. Kun lähdettiin äänittämään lauluja, piti palastella äänityksiä sinne tänne eri päiville. Siinä kohtaa sattui epäonnekkaasti myös niin, että minä olin yksissä äänityksissä tosi kipeänä, eikä ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa mennä täysillä siitä huolimatta.
– Jotenkin tuo kaikki kääntyi levyn eduksi. Kun sitä kuuntelee nyt, tekemisen meininki ja yhteensoitto pelaa todella hyvin tällaisenaan, joten ehkä deadline oli tässä tapauksessa ystävä, Jyri toteaa.
Battleloreen on aina kuulunut eräänlainen hiomattomuus. Bändin suurellista fantasiametallia voisi tuottaa paljon isommaksikin: vaikkapa orkesterit sopisivat siihen täysin, ja pienempiä nyansseja voisi varmasti hioa enemmän.
– Voisiko jopa sanoa, että meillä on aina ollut tavallaan vähän ”epäammattimainen” ote tekemiseen, mikä on ollut sekä hyvä että huono asia? Tomi kysyy bändikumppaneitaan katsellen.
– Kyllähän sen kuulee meidän biiseistä, ettei niitä ole viety ihan loppuun asti. Sinne voisi lisätä loputtomasti oikeita orkesterisoittimia, kuorosovituksia ja vaikka mitä tehosteita tuomaan dynamiikkaa. Kaikki on kuitenkin lähtenyt siitä ajatuksesta, että me halutaan pystyä soittamaan kaikki se, mitä levyllä kuullaan, myös keikoilla. Tällä kokoonpanolla. Ilman sen kummempia taustanauhoja tai tunnetta, että biiseistä uupuu jotain.
– Ollaan ajateltu asia niin, että jos me lähdettäisiin tuottamaan tätä todella isosti, niin sitten se pitäisi tehdä tosiaan kunnolla eikä vain vähän sinnepäin, jotta voisi sanoa, että levyllä on vaikkapa orkesteria, Jyri summaa.
– Aikoinaan vakiokysymys oli, eikö meitä väsytä kirjoittaa näistä Sormusten herra -jutuista, kun ne kaikki on jo käsitelty alkuperäisissä kirjoissa ja silloin aika tuoreeltaan elokuvissakin, Jyri naurahtaa.
– Sanoin jo silloin, ja sanon yhä, että asiahan olisi juuri noin, jos kirjoittaisi sanoituksia vain Frodosta, sormuksesta ja Sauronista, mutta Tolkienin taika piilee todellisuudessa siinä, miten laajasti erilaisia mielentiloja ja tunnelmia hänen luomissaan maailmoissa piilee. Niiden teemojen varjolla tässä bändissä voi tehdä vaikka mitä.
– Battleloren alkuaikoina olin itsekin ihan ylipedantti Tolkien-juttujen kanssa. Jos Tomi tuli musavideokuvauksiin Torin vasara kaulassaan, olin heti kieltämässä, että eihän tuo käy missään tapauksessa. Alkuunsa olin aika hädissään, miten tarkasti kaikki pitää tehdä, kun miettii miten tarkkoja Star Wars- ja Tolkien-fanit osaavat olla, mutta yllättävän vähällä me ollaan päästy asiavirheiden suhteen.
Näin täysivaltainen konsepti voi olla bändille myös vapauttava, ja battlelorelaiset ovat yhtä mieltä siitä, että bändi oli jo aikoinaan heille itselleenkin todellista eskapismia. Keikkailu ja videokuvaukset ovat vain vahvistaneet ajatusta.
– Kyllä se on niin, että siinä vaiheessa, kun vetäisee nämä Battlelore-kamat päällensä, Tomi katoaa ihan täysin ja voin päästää irti sellaisen elukan, jota ei tavallisessa elämässäni ole, laulaja kertoo myhäillen.
– Pidin Battleloressa ihan alkumetreiltä asti juuri siitä, että tässä pääsi olemaan jotain ihan muuta, Kaisa jatkaa.
– Minähän en edes ole mikään älyttömästi fantasiaan perehtynyt henkilö ja oon joutunut Jyriltä kyselemään, että anteeksi, mutta onko tämä asia henkilö vai paikka, mutta sekin on oikeastaan tuonut kokemukseen vain yhden lisätason.
– Ei ole mikään ihme, jos tyypit eivät aina tiedä, miten johonkin kappaleeseen pitäisi suhtautua, koska joskus unohdan ihan itse kertoa, mistä siinä kaikessa on kyse, Jyri naurahtaa.
– Välillä huomaan sukeltavani niin syvälle Tolkien-maailmaan, että se on puhdistava kokemus ihan oman elämänkin kannalta. Tässäkin mielessä Battleloren paluu on ollut enemmän kuin tervetullut.
Julkaistu kainalojutuilla laajennettuna versiona Infernossa 5/2022.