Machine Gun Kelly esiintyi keskisormimeressä – Slipknot-fanit eivät juuri räppäristä pidä

Taas osoitus siitä kuinka kannattaa pysyä totuudessa.

AOP

Machine Gun Kelly esiintyi Louder Than Life -festareilla Yhdysvalloissa viikonloppuna. Katsojatkin olivat aivan innoissaan ja esittelivät muusikolle kansainvälisiä sormimerkkejä.

Keskisormimeri nousi pystyyn ja buuauskonsertti käynnistyi jokaisen biisin päätteeksi.

Eräs miekkonen pääsi lavalle asti ja MGK joutui käyttämään nyrkkiään, kun turvamiehet olivat raahaamassa innokasta fania pois lavalta.

Mistäkö kaikki johtuu?

Kelly otti yhteen Slipknotin Corey Taylorin kanssa, ja jäi siinä taistelussa pahasti alakynteen. MGK väitti julkisesti, että Tayloria ei miehen uudella levyllä kuulla, koska hän oli niin surkea laulamaan.

Taylor oli kuitenkin säästänyt kaksikon väliset viestit, joista selvisi, että Kelly ja hänen tiiminsä hehkuttivat vuolaasti Tayloria. Taylor kuitenkin joutui vetäytymään projektista, koska ei halunnut edetä siihen suuntaan, mihin Kellyn tiimi oli biisissä menossa. Ero tapahtui toverillisissa merkeissä, kunnes MGK rupesi dissailemaan Tayloria julkisesti.

Katso alta videot viikonlopulta.