Mastodon julkaisee Led Zeppelin -lainan singlenä edesmenneen managerinsa muistolle – ”Kaipaamme häntä syvästi”

Levyn tuotto menee haimasyöpätutkimukseen.

Mastodonin pitkäaikainen manageri Nick John menehtyi syyskuussa haimasyöpään. Kunnioittaakseen yhteistyökumppaninsa ja hyvän ystävänsä muistoa yhtye julkaisee erikoispainoksen Stairway to Heaven -vinyylisinglejä, jonka tuotto osoitetaan haimasyöpätutkimuksen hyvksi. Levy julkaistaan vuotuisen Record Store Dayn yhteydessä.

”Menetimme yhden läheisimmistä ystävistämme ja suurimman fanimme, managerimme Nick Johnin. Hän oli käytännössä bändin isä, joka oli aina läsnä niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Kaikki liikkeemme hyväksytettiin hänellä, sillä luotimme häneen kuin vuoreen”, yhtye kirjoittaa Facebook-sivuillaan.

”Meidän ja Gojiran lisäksi hänen suosikkiyhtyeensä oli Led Zeppelin. Meitä pyydettiin esittämään Stariway to Heaven hänen hautajaisissaan. Jälkeenpäin kuulimme, että joku oli äänittänyt esityksemme ja päätimme tehdä siitä studioversion ja julkaista sen Nickin muistolle osana Record Store Dayta ja osoittaa kaikki tuotot syöpätutkimuksen hyväksi.”

10″-singlen toinen puoli sisältää siis studioversion klassikkokappaleen tulkinnasta ja kääntöpuoli tämän mainitun livetaltioinnin. Levy julkaistaan Record Store Dayn yhteydessä 13. huhtikuuta ja sitä tulee saataville rajoitetusti kampanjassa mukana oleviin levykauppoihin.

”Ilman Nick Johnia emme olisi se bändi, mikä olemme tänä päivänä. Kaipaamme häntä syvästi ja hän on aina ajatuksissamme. Rakastamme sinua, kaveri”, yhtye päättää tiedotteensa.

In early September 2018, we lost one of our closest friends and our biggest fan, our manager Nick John. He was…

Posted by Mastodon on Thursday, February 28, 2019