Soulfly julkaisee uuden Totem-pitkäsoittonsa 5. elokuuta. Bändin nokkamies, entinen Sepultura-keulahahmo Max Cavalera antoi levyn tiimoilta haastattelun Blabbermouthille ja sen yhteydessä tämä kertoi Nailbomb-sivuprojektinsa vuonna 1994 julkaistun ainoan pitkäsoiton Point Blankin olleen hauskin levy, jota Cavalera on koskaan ollut tekemässä. Samalla hän nimeää kaksi uransa haastavinta levyä.
”Vaikeimmat levyt, jotka olen tehnyt ovat (Sepulturan) Beneath the Remains sekä (Soulflyn debyytti) Soulfly I. Musiikillisesti ne ovat miljoonien kilometrien päässä toisistaan, mutta henkisesti ne ovat hyvin samanlaisia, koska olit sellaisessa ’mitä ikinä tapahtuu, tapahtuu’ -tilassa. Sellaisessa ei toivoa, ei pelkoa -tilanteessa, mutta joka puolelta tuli paineita, että levyjen täytyi olla hyviä”, Cavalera pohtii.
”Molempia levyjä oli äärimmäisen stressaavaa tehdä, mutta nautin niistä paljon, kun ne tulivat valmiiksi. Hyvin tuskallisia ja vaikeita tehdä, mutta oli siistiä nauttia siitä, mitä saimme aikaan.”
”Pidän klassikoiksi luokiteltavia levyjä kuten (Sepulturan) Chaos A.D.:tä tai Nailbombin levyä hauskimpina tehdä. Hitto, Nailbombin levyn tekeminen oli elämäni hauskin levytyskokemus. Emme välittäneet vittujakaan vaan teimme mitä halusimme. Jos kukaan ei pidä siitä, emme nakkaa paskaakaan. Nyt sitä pidetään kulttilevynä ja moni tykkää siitä. Sitten on Beneath the Remainsin ja Soulfly I:n kaltaisia levyjä, joiden tekeminen oli yhtä stressiä. Jopa senhetkisen mielentilan ajatteleminen nyt aiheuttaa stressiä, haha!”