”Me olemme black metal -yhtye” – haastattelussa Wolves in the Throne Room

Yhdysvaltalaisen Wolves in the Throne Roomin musta metalli kumpuaa luonnosta, jonka keskellä yhtye luo musiikkiaan. Inferno otti luurin känsäiseen kouraansa ja pirautti bändin rumpalille Aaron Weaverille, joka tarinoi muun muassa isoäideistä ja puista.

Weaverin veljekset Aaron (40) ja Nathan (38) perustivat Wolves in the Throne Roomin vuonna 2002. Tyylisuuntana oli alusta alkaen black metal, mutta omanlaisenaan versiona. Corpsemaskit ja saatana eivät kuuluneet yhtyeen ilmaisuun. Kaiken takana oli mystinen luontoyhteys ja ekologinen elämäntapa. Bändin musiikissa soi raaka mutta tarttuvan hypnoottinen ote, jota maustettiin ritualistishenkisillä rauhoittumisosilla.

Näin oli aluksi, ja näin on tänäkin päivänä. Wolves in the Throne Roomin uusi Thrice Woven -albumi sisältää tuttua menoa, mutta kenties terävämpänä ja tarttuvampana kuin koskaan ennen.

Yhtyeen edellinen ”perinteinen” kokopitkä levy Celestial Lineage ilmestyi vuonna 2012. Tiedustelen ensitöikseni Aaronilta, miksi uutta pitkäsoittoa saatiin odottaa viisi vuotta.

– Tuo ei ole täysin totta, sillä Celestite tuli muutama vuosi sitten, hän oikaisee.

Totta, instrumentaalilevy Celestite tosiaan ilmestyi 2014. Tarkoitin levyä, jossa on laulut mukana.

– Yeah, pure fucking heavy metal album, Aaron ymmärtää.

Heh, sitäpä juuri meinasin.

– Minä ja Nathan aloimme säveltää uutta materiaalia talvipäivänseisauksen aikoihin vuonna 2015. Meillä tällaisen levyn tekemiseen menee aikaa. Rakensimme oman studion ja niin edelleen.

– Teimme Celestiten juuri tuossa omassa studiossamme. Se oli jotain, mitä olemme aina halunneet tehdä. Veljeni asuu todella kauniissa paikassa, aivan suuren metsän laidalla. Ja järvikin on siinä nurkan takana. Studiomme ja levy-yhtiömme toimisto on siellä. Se on mahtava paikka.

Jo jutustelun ensimetreillä käy selväksi, että Aaronilla todellakin on erityinen yhteys luontoon.

– Otin kokonaisen vuoden vapaata vain ollakseni luonnossa. Vietin aikaa kasvien ja eläinten parissa ja uin järvessä, koska se on sitä, mistä energiani ja inspiraationi tulee. Ja nyt meillä on Thrice Woven, joten työmme hedelmät ovat kaikkien kuultavissa.

– Rakastan levyämme. Se palauttaa mieleen, millaista oli kun teimme sitä. Elämä on täynnä iloja ja suruja, ja kuulen sen kaiken tuolta levyltä. Odotan innolla kiertuetta, koska tien päällä biisit alkavat aina elää ihan omaa elämäänsä.

Uusi perheenjäsen

Aaron ja Nathan ovat olleet alusta asti Wolves in the Throne Roomin ydin. Muu porukka on koostunut jeesailevista livemuusikoista. Rumpali Aaron on soittanut levyille myös kitaraa, bassoa ja koskettimia. Nathan hoitaa kitaran ja lauluhommat.

Tiedetään, että joillain veljeksillä – enkä nyt mainitse Liam ja Noel Gallagheria – on melkoisia haasteita toimia samassa bändissä. Miten asiat ovat Wolves in the Throne Roomin kohdalla, alkaako broidin naama harmittaa jossain vaiheessa?

– Olen tehnyt lähes koko elämäni musiikkia veljeni kanssa. Jokainen luova suhde on haastava ja erilaisia vaiheita tulee ja menee. Olemme kuitenkin olleet jo vuosia yhtyeen perusta ja ydin, joten kaikki toimii melko lailla luonnostaan. Eikä tätä oikein muuten osaisi tehdäkään.

Kokoonpano on kuitenkin nyt muuttunut, sillä veljekset ovat päästäneet uuden miehen sisäpiiriin asti: kitaristi Kody Keyworth on nykyään bändin täysjäsen.

– Kody on ollut kiertuekitaristimme noin seitsemän vuotta. Minä ja Nathan teemme riffit, eli biisit ovat meidän käsialaamme. Levyntekoprosessin aikana alkoi tuntua, että Kody on todella osa porukkaa. Wolves in the Throne Room ei ole vain bändi, vaan se on klaani, se on perhe. Ja Kody on nyt osa sitä.

 

Ruotsalaista kylmyyttä

Wolves in the Throne Roomin levyillä on kuultu erilaisia vierailijoita. Thrice Wovenille kaunista ääntään lainaa ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Anna Von Hausswolff. Kuinka päädyitte yhteistyöhän hänen kanssaan?

– Se oli… Tami, oletko vielä siellä?

Juu, täällä ollaan

– Okei, kuulin jonkun haamuäänen jostain taustalta.

Asia selvä.

– Niin siis, löysimme hänet tuottajamme Randal Dunnin kautta. Nathan ja minä tahdoimme levylle naisäänen…

Aaron on hetken hiljaa ja vetää syvään henkeä.

– … joka on jäinen ja kylmä. Sellaisen, joka kuulostaa kylmältä pohjoiselta. Rakastan sitä, että Randal hyödyntää kontaktejaan ja antaa meille mahdollisuuksia työskennellä eri artistien kanssa.

– Anna oli itsekin innoissaan. Hän pitää tekemisistämme, ja yhteistyö oli todella hienoa. Työstimme sanoituksia yhdessä. Hänellähän on levyllä kaksi isoa osaa. Nautimme todella työskentelystä hänen kanssaan, enkä malta odottaa, että pääsisin jälleen tekemään yhteistyötä. Olisi mahtavaa päästä joskus lavalle yhdessä.

Von Hausswolffin ruotsiksi laulamat osat antavat tosiaan levylle aivan omanlaistaan, ajatonta ulottuvuutta.

Seuraavaksi Aaron avaa luonnon pyhyyttä, mystisyyttä, myyttejä ja mytologiaa vilisevien sanoitusten syntyä.

– Minä ja Nathan lähestymme sanoituksia eri tavoilla. Minä kuuntelen äänitetyt kappaleet, joissa on kitarat, koskettimet ja kaikki. Laitan silmät kiinni, ja mitä mieleeni tulee tuossa hetkessä, tulee olemaan kyseisen biisin sanoitus.

– En tarkkaan tiedä, miten Nathan tekee sanoituksensa, mutta hän on studiossaan mytologiakirjojensa kanssa ja ammentaa niistä tarinoihinsa. Niistä hän saa suuren osan inspiraatiostaan.

Wolves käyttää levyillään erilaisia luonnonääniä sisältäviä pätkiä, kuten nuotiotulen hiljaista rätinää ja tippuvaa vettä. Mistä ne ovat peräisin?

– Teemme äänet studiossa, mutta en kerro tarkkaan kuinka se tapahtuu. Haluamme säilyttää joitain salaisuuksia. Meille on todella tärkeää, että näitä ääniä on mukana levyillä musiikin seassa. Ne kuvaavat esimerkiksi kiitollisuuttamme vettä kohtaan.

Esi-isät ja isoäidit

Wolves in the Throne Roomin black metalin ”aitoudesta” on väännetty vuosien ajan. Aaronilla on asiaan selkeä kanta.

– Tahdon sanoa tämän ihan ensin: me olemme black metal -yhtye.

– Toiseksi, meillä ei ole mitään ideologiaa tai filosofiaa. Tämä musiikki tulee suoraan sisuksistamme ja sydämistämme, se on tunnetta. Luonnolla tai esi-isillä ei ole ideologiaa. Me saamme voimamme maasta, luonnosta. Saan kaiken tietoni ja viisauteni esi-isiltäni, isovanhemmiltani ja isoisovanhemmiltani. Saan kaiken kasveilta, eläimiltä ja kaikilta ihmisiltä.

Voisitko kutsua tuota uskonnoksi?

– Ei, en halua käyttää sitä sanaa oman elämäni kohdalla. Tämä on ennen kaikkea luonnon kunnioittamista. Sitä voi kutsua ihan miksi tahansa, mutta ei uskonnoksi sinänsä.

– Kunnioitan esi-isiä, mutta myös vanhempia ihmisiä, heidän viisauttaan. Olikin todella hienoa saada Neurosisin Steve von Till levyllemme. Hän on yksi niistä tyypeistä, joita katson ylöspäin.

Olet modernia elämää vastaan…

– Hei, lopeta, lopeta, Aaron keskeyttää alustukseni. – Elän modernissa maailmassa kuten kuka tahansa muukin, teen musiikkia Pro Toolsilla ja niin edelleen. Mutta olen siunattu, kun saan asua metsänreunalla, laittaa nuotion palamaan ja valmistaa ruokani siellä. Saan olla kasvien ja eläinten kanssa joka päivä. Olen moderni ihminen ja tunnen kiitollisuutta tästä kaikesta. Toivoisin tällaista elämää ihan jokaiselle. Puhdas luonto ja vesi ovat syntymäoikeutemme.

Miten olet muuttunut ihmisenä niistä ajoista kun perustitte bändin?

– Uuh, hyvä kysymys… Olin ehkä 23, kun aloitimme Wolvesin, ja olimme soittaneet samankaltaista musiikkia siitä asti kun olin 17. Olen muuttunut paljon, mutta musiikki tuntuu samalta, siinä on sama henki kuin ennenkin.

– Olen muuttunut siten, että uskon nykyään paljon vahvemmin tekemisiimme. Nuorempana olin huomattavasti epäileväisempi ja epävarmempi. Nyt voin soittaa musiikkia varmuudella, joka kumpuaa puhtaimmasta paikasta. Voimme tehdä tätä ikuisesti, you know.

Kysäisen Aaronin mielipidettä kotimaansa nykyisestä poliittisesta ilmapiiristä, se kun on kuuma puheenaihe ympäri maailman.

– Ymmärrän hyvin, että kysyt tuollaista. Miten sanoisin tämän…

Alkaa todella, todella pitkä hiljainen hetki.

– Meditoin nyt. Vastaukseni on kenties muuttunut siitä, kun mietin tätä viimeksi. Tiedän, mikä on tehtäväni tässä maailmassa. Tahdon tehdä oikeita asioita ja musiikkia. En aio kiinnittää lainkaan huomiota tuohon poliittiseen nukketeatteriin.

– Haluan tehdä asioita paikallisesti ja keskittyä omaan yhteisööni. Toimin niin, että omassa kodissani ja kotikaupungissani olisi oikeudenmukaisuutta.

Aaronilla on kuitenkin ajatus siitä, miten maailmasta tulisi parempi paikka.

– Rohkaisisin ihmisiä kuuntelemaan enemmän isoäitejään. Isoäitien viisaus ei ole nyt kovassa huudossa, mutta heillä olisi paljon tärkeitä asioita sanottavanaan. Kehotan ihmisiä kuuntelemaan heitä. Se tekisi maailmasta tasapainoisemman ja toisi enemmän rauhaa ihmisten sydämiin.

Metsää ja puita

Wolves in the Throne Roomin jenkkirundi on juuri alkamassa, eikä luonnonlapsi pidättele riemuaan.

– Oh my God, olen niin innoissani! Meillä on aivan uusi lavashow. En ole vielä aivan varma, miten toteutamme sen Euroopassa. Meillä on uudet taustakankaat, joissa on eläinhenkiä ja muuta. Tuomme myös setripuusta tehtyjä toteemeja lavalle, Aaron intoilee.

Loppuvuodesta myös Suomeen saapuva bändi kamppailee pienen puuhaasteen kanssa.

– Euroopassa meidän täytyy löytää muutama puu, jotka saisimme lavalle. Täytyy ottaa yhteyttä eurooppalaisiin frendeihin, jotka asuvat metsässä.

No, Suomesta saatte ainakin puuta. Sitä nimittäin riittää.

– Hei, mitä puita Suomesta löytyy?

Jaahas, tämä tuli vähän äkkiä. Kuusia, mäntyjä ja sellaista, soperran.

– Meillä ei oikeastaan ole niitä. Meiltä löytyy douglaskuusia ja setripuita, eli metsämme ovat aika erilaisia kuin teillä. Olen tosi kiinnostunut eri puulajeista ja siitä, mitä missäkin paikassa kasvaa. Puut ovat kotimme, me elämme niiden kehojen sisällä. Rakastan puita, Aaron tunnustaa.

Isken puidenymmärtäjän herkkään kohtaan ja kehun Aaronille Suomen syksyisten metsien väriloistoa parhaan kykyni mukaan.

– Rakastan tuota mielikuvaa, Aaron sanoo syvä mietteliäisyys äänessään.

Puhe kääntyy talveen ja sen kylmyyteen.

– Talvet eivät ole täällä kovin kylmiä. Lunta sataa ehkä kolme kertaa. Täällä on talvisin vihreää ja sateista, hieman kuten vaikka Skotlannissa.

Käännetään puheenaihe takaisin Suomeen. Levy-yhtiön saatekirjeessä mainitaan, että Thrice Wovenilla kuullaan vaikutteita suomalaisesta 90-lukulaisesta doom metalista. Olen jo valmis keskustelemaan Unholysta, Thergothonista ja Scepticismistä, mutta annan Aaronin kertoa ensin, mistä on kyse. Yllättäen Amorphis onkin ainoa suomibändi, jonka Aaron mainitsee.

– Tiedän, että Nathan on huge fucking fan. Minäkin pidän Amorphisista, mutta Nathan rakastaa sitä. Karelian Isthmus ja Tales from the Thousand Lakes soivat meillä usein, kun olimme nuoria, ja tekivät meihin suuren vaikutuksen.

Keskustelu suomalaisesta doomista loppui ennen kuin oli ehtinyt alkaakaan.

Jos Amorphis teki Weaverin veljeksiin vaikutuksen 1990-luvun alussa, heidän oma yhtyeensä tekee nykyään samoin muille. Mitä ajattelet siitä, että Wolves in the Throne Room on tärkeä bändi niin monelle ihmiselle?

– Minulla on hirmuinen kunnioitus fanejamme kohtaan. Tämä on ehkä muuttunut eniten muutaman viime vuoden aikana. Syvä kunnioitus fanejamme kohtaan on vain kasvanut. Ajattelen sitä joka päivä.

Aaronilla on lyhyt mutta selkeä viesti faneille:

– Fucking THANK YOU!

Julkaistu Infernossa 9/2017.