Megadeth-basistin ja fanin seksuaalissävytteisestä viestittelystä nousi kohu – molemmat osapuolet sekä bändi kommentoivat tapausta

David Ellefsonia syytetään ns. groomingista.

Kuva: Tomi Pohto

Megadeth-basisti David Ellefson joutui viime viikonloppuna huonoon valoon, kun joku vuosi julkisuuteen tämän ja erään naispuolisen fanin välisiä seksuaalissävytteisiä yksityisviestejä sekä videopuheluita. 56-vuotiasta basistia on näiden viestittelyjen perusteella syytetty muun muassa groomingista eli alaikäisen houkuttelemisesta seksiin.

Sekä Ellefson että väitetty uhri itse kommentoivat tapausta sosiaalisen median kautta. Fanin mukaan tapaus on saanut liian suuret mittasuhteet ja siitä levitetään paljon valheellista tietoa. Hän kiisti syytökset groomingista ja totesi, että kaikki heidän välinen kanssakäymisensä tapahtui yhteisymmärryksessä. Ellefson jakoi tämän naisen kommentin omissa some-kanavissaan ja lisäsi saatteeksi vielä oman sepustuksensa (Ellefsonin julkaisut on sittemmin poistettu, mutta Ultimate Classic Rock ehti ottaa niistä kuvakaappauksen).

”Kyllä, videopuhelut tapahtuivat, mutta minä tein aloitteen enkä ollut missään vaiheessa alaikäinen vaan yhteisymmärryksessä toiminut aikuinen. Mitään epäsopivaa ei tapahtunut ennen sitä. Kaikki tapahtui yhteisymmärryksessä, en ole uhri eikä mitään groomingia tapahtunut, koska minä olin se, joka teki aloitteen”, fani kirjoitti.

”Olette ehkä kuulleet, että kolmas osapuoli levitti ilman lupaa ja pahantahtoisesti joitain hyvin yksityisiä ja henkilökohtaisia viestittelyjä. Vaikka tapaus onkin hyvin nolo, haluan käsitellä sitä mahdollisimman avoimesti ja rehellisesti. Vaikka en olekaan asiasta mitenkään ylpeä, nämä yksityiset, kahden aikuisen väliset kanssakäymiset on irroitettu asiayhteydestä ja manipuloitu tuottamaan mahdollisimman paljon vahinkoa maineelleni, uralleni ja perheelleni”, Ellefson kommentoi itse asiaa.

Tapaus on noteerattu myös Megadeth-leirissä ja yhtyeen some-kanavilla julkaistiinkin lyhyt tiedotus siihen liittyen. Yhtyeen tiedonannossa todetaan, että tilanteen kehittymistä seurataan tarkasti.

”Mitä tulee luovuuteen ja bisnekseen, tunnemme toisemme erittäin hyvin. Mutta selvästi Davidin yksityiselämässä on asioita, jotka hän on pitänyt vain omana tietonaan. On tärkeää että kaikkia osapuolia kuullaan ja kunnioitetaan. Odotamme, että totuus tulee julki”, yhtye kommentoi.

Lähes vuosikymmen sitten papiksi opiskellut Ellefson on ollut naimisissa Julie Ellefsonin kanssa 27 vuotta. Pariskunnalla on kaksi lasta, Roman Alexander (25) ja Athena Grace (22).