Mercury Circle julkaisi joulun varjopuolta käsittelevän singlen – lyhytelokuvasta kootulla videolla mukana paljon tuttuja hahmoja

Kappaleen video on kasattu Joonas Rannan ohjaamasta Laupeuden laitapuolella -lyhäristä.

18.12.2020

Raskaasti tunnelmoiva Mercury Circle, jonka arvostettu Metal Hammer -lehti nimesi hiljattain yhdeksi tämän hetken lupaavimmaksi tulokkaaksi, työstää parhaillaan ensimmäistä pitkäsoittoaan, josta saatiin esimakua jo elokuussa The Dawn of Vitriol -ep:n tiimoilta. Albumin työstämisen ohessa syntyi myös perinteisistä joululauluista poikkeava Our Funeral (Like Xmas) -single, joka käsittelee joulun varjopuolta.

”En ole ikinä ollut se suurin joululaulujen ystävä, mutta ajat ovat erilaiset ja päätimme viihdyttää itseämme ja lähipiiriämme tämmöisellä pirteällä synkistelybiisillä joulutervehdykseksi. Joulukortit on kuitenkin niin last season. Tarkoitus ei ollut aluksi tehdä tästä mitään virallista julkaisua, mutta tästä biisistä tulikin kaikeassa kummallisuudessaan niin kova, että päätettiin soittaa se muillekin”, yhtyeen perustaja ja mastermind, Swallow the Sunista ja Iconcrashistakin tuttu Jaani Peuhu kommentoi.

Joulubiisillään Mercury Circle haluaa viestittää, että osalle ihmisistä joulu ei ole ilon juhla vaan katkeransuloinen muistutus yksinäisyydestä tai läheisten päihteiden käytöstä. Synkkyydestään huolimatta kappale esittelee myös bändin eloisampaa puolta.

”Tämä joulu tulee olemaan hyvin erilainen meille kaikille koronan takia. Koska jo normaalitkin joulut ovat poliiseille ja pelastushenkilökunnalle se vuoden kiireisin päivä, niin mitä se mahtaa tänä vuonna tulla olemaan? Toivon suuresti, että huoleni on turha ja perheitä ja naapureita ei ajeta hankeen alkoholin voimalla. Toivottavasti osaamme kaikesta huolimatta syleillä sitä rauhaa, johon pandemia on meidät pakottanut”, Peuhu toteaa.

Kappaleen musiikkivideo on puolestaan leikattu versio Joonas Rannan ohjaamasta Laupeuden laitapuolella -lyhytelokuvasta vuodelta 2012. Peuhu törmäsi elokuvaan sattumalta ja jossain vaiheessa paljastui, että Iconcrashin keikkabasistinakin toiminut Pete Varpiola näyttelee lyhärissä pukin poikaa. Videolla vilahtaa monia tuttuja hahmoja kuten Herra Ylppö, Wallu Valpio, Maukka Perusjätkä sekä legendaarinen Atte Blom, joka on ollut tärkeä hahmo sekä Peuhulle että tämän isälle, jonka bändi levytti aikoinaan Blomin perustamalle Love Recordsille.

Lisää luettavaa