Metallican vuonna 1991 julkaistu mustakantinen nimikkoalbumi, joka myös Black Albumina tunnetaan, on maailman myydyin heavy metal -albumi ja lukeutuu yleisestikin ottaen maailman myydyimpien levyjen joukkoon.
Tämä pian 34 vuotta täyttävä levy tekee edelleen kiitettävästi kauppansa, sillä se on nyt myynyt Yhdysvalloissa tuplatimanttia, mikä vastaa 20-kertaista platinaa. Yhdysvaltain äänialan etujärjestö Recording Industry Association of America (RIAA) myönsi levylle tämän harvinaisen jalometallin keskiviikkona 28.5.
Metallica nousi näin ensimmäisenä heviorkesterina harvojen ja valittujen joukkoon, sillä myynnissä tuplatimantin eli 20 miljoonan kopion rajan on Yhdysvalloissa ylittänyt tätä ennen vain 13 levyä. Triplatimanttirajan ovat ylittäneet jo pian 40 miljoonan kopion rajaa lähestyvä Eaglesin kokoelmalevy vuodelta 1976 sekä Michael Jacksonin Thriller, kun taas Metallican kanssa tuplatimanttisarjaan kuuluvat muun muassa AC/DC:n Back in Black, Led Zeppelinin IV, The Beatlesin The Beatles, Pink Floydin The Wall ja Green Dayn Dookie.
RIAA myönsi Metallican 28.5. runsain määrin myös muita jalometalleja levy- ja singlemyynneistä. Esimerkiksi kasariklassikko Master of Puppetsille myönnettiin 8-kertaista platinaa yli 8 miljoonasta myydystä kappaleesta, jonka lisäksi nelinkertaista platinaa saivat debyytti Kill ’em All ja vuoden 1997 Reload.