Hiljattain Chris Jerichon juontamassa Talk is Jericho -podcastissa vieraillut Metallica-rumpali Lars Ulrich keskusteli roolistaan ja kyvyistään rumpalina – asia, josta Ulrichia usein kritisoidaan.
Ulrich kertoi joskus 80-luvun lopulla kokeneensa painetta näyttää taitojaan ja soittaa teknisesti haastavampia komppeja ja fillejä. Jopa siinä määrin, että halu näyttää oli hyvää biisiä tärkeämpää.
– Se kausi kulminoitui …And Justice for All -albumilla. Kun sellaiset kaverit kuin Dave Lombardo ja Charlie Benante hengittävät niskaan, yritin vastata haasteeseen ja tehdä hulluja juttuja. Kehittelin rumpuriffejä, joiden pohjalle James sitten teki kitarariffejä, kuten vaikkapa tuon levyn nimikkobiisissä. Mutta työnsin lopulta rummut liian etualalle, Ulrich myöntää.
– Parin vuoden jälkeen totesin, että on paljon parempi ottaa iisisti ja tehdä vain omaa juttua, tukea riffejä ja palvella biisejä. Istua alas ja vetää Phil Ruddin tapaan tasaista neljäsosaa, sitä minä oikeasti rakastan tehdä. Tarkoitukseni on saada Jamesin riffit svengaamaan. En jaksanut enää olla erikoinen erikoisuuden vuoksi, soitella 32-osia päällään seisoen, olla Lombardo. Antaa Lombardon olla Lombardo, minä teen omaa juttuani.