Mihin Jason Newstedin nimeä kantanut, varsin lupaava bändi lopulta kaatui? – basistin mukaan varsin perinteisin syihin

31.03.2017

Erottuaan Metallicasta vuonna 2001 Jason Newsted yllätti monet pistämällä pystyyn Newsted-nimisen heavy metal -projektin. Lupaavalta vaikuttanut bändi ehti julkaista yhden ep:n ja yhden täyspitkän sekä keikkailla ympäri maailmaa, myös Suomessa vuoden 2013 Rock The Beach -festivaaleilla, jonka pääesiintyjänä nähtiin Rammstein.

Yhtä yllättäen kuin bändi oli musiikkikartalle ilmestynyt, se myös katosi sieltä vain parissa vuodessa. Newsted on aiemmissa haastatteluissa kertonut lopettamisen syyksi äitinsä heikentyneen terveydentilan ja managerin menettämisen, mutta tuoreessa Ultimate-Guitarin haastattelussa Newsted kertoo, yllätys yllätys, rahan olleen iso syy bändin lopettamiseen.

– Perustin Newstedin täyttäessäni 50, koska halusin todistaa että minusta on yhä tähän hommaan ja juoksen minua puolta nuoremmat kaverit lavalla pyörryksiin. Sain bändiini mukaan Mike Mushokin (Staind-kitaristi) kaltaisia kovia kykyjä, jotka inspiroivat lisää ja nostivat halun viedä bändiä maailmalle, Newsted kertoo.

– Mutta se maksoi minulle tuhottomasti rahaa. Satoja tuhansia dollareita, jotta sain vietyä bändin 22 maahan soittamaan. Se oli kuitenkin opettavaista ja koimme paljon hienoja hetkiä yhdessä. En vain voinut enää jatkaa, koska nykybisnes on muuttunut niin raa’aksi ja erilaiseksi niistä ajoista joihin olin tottunut.

Newsted soittaa nykyään akustista country- ja folk-musiikkia 2016 perustamansa Chophouse Bandin kanssa.

Lisää luettavaa