Mikael Åkerfeldt muistelee Opethin 25 vuotta täyttävää debyyttiä – ”Meitä pidettiin siihen aikaan täysin luusereina”

Orchid julkaistiin 15.5.1995.

15.05.2020

Vuonna 1989 Tukholmassa perustettu Opeth julkaisi debyyttialbuminsa Orchid 15. toukokuuta vuonna 1995 – siis päivälleen 25 vuotta sitten. Levy äänitettiin Unisound-studiolla Finspångissa tuottaja Dan Swanön valvovan silmän ja korvan alla ja bändissä vaikuttivat tuolloin laulaja-kitaristi Mikael Åkerfeldt, kitaristi Peter Lindgren, rumpali (ja Silhouette-kappaleessa pianoa soittava) Anders Nordin sekä sessiobasistina levyllä toiminut Johan De Farfalla.

Toimittajamme Timo Isoaho kyseli nokkamies Åkerfeldtilta, millaisia muistoja ja tuntemuksia esikoispitkäsoitto miehessä herättää näin neljännesvuosisadan jälkeen. Laulaja-kitaristi muistelee noita aikoja lämmöllä ja kertoo sen olleen hauska kokemus.

– Olin 19-vuotias, kun äänitimme levyä ja juhlistimme itse asiassa 20-vuotissynttäreitäni Finspångissa päivää ennen ensimmäistä miksauspäivää. Join hirveät perseet, oksentelin ja kaikkea. Seuraava päivä miksaushommissa oli yhtä kärsimystä. Unisound oli silloin keskellä tyhjää niittyä mökintapaisessa hökkelissä. Studio sijaitsi kellarissa ja yläkerrassa oli kunnan psykiatrinen osasto – tai niin ainakin Swanö väitti, mutta me emme koskaan nähneet yhtään potilasta, Åkerfeldt muistelee.

Åkerfeldt sanoo tuottaja/miksaaja Swanön auttaneen bändiä todella paljon Orchidia tehtäessä ja hänestä tulikin läheinen ystävä. Bändi oli debyyttiä varten treenannut itsensä todella tiukkaan kuntoon ja kappaleetkin olivat hyviä ja omaperäisiä. Åkerfeldt muistelee äänityksiin ja miksaamiseen menneen 12 päivää.

– Mitä sanoituksiin tulee, en tiennyt yhtään, mistä oikeasti kirjoitin. Laittelin vain hienoja sanoja peräkkäin. En muista, liittyykö yhteenkään sanoitukseen mitään oikeaa taustatarinaa, mutta ainakin ne näyttivät hienolta! Semi-saatanallinen ja semi-ympäristötietoinen tajunta oli merkillinen yhdistelmä.

Tuohon aikaan Opethilla ei ollut kotimaassaan kovin hyvä maine ja bändiä pidettiin enemmän tai vähemmän vitsinä, mutta Orchidin myötä ääni muuttui monen kellossa. Levy sai kriitikoilta hyvän vastaanoton ja sitä pidettiin rajoja rikkovana progressiivisen death metalin saralla.

– Meidän jälkeemme studioon saapui bändi nimeltään Unanimated, joka oli ruotsalainen black/death metal -yhtye. He tulivat tekemään toista pitkäsoittoaan. Meitä pidettiin siihen aikaan täysin luusereina, joten he pyysivät Dania soittamaan Orchidia heille ihan vaan jotta he voisivat naureskella meille. Kuulemma he olivatkin niin vaikuttuneita, että pitivät heti bändipalaverin, että ”Mitä ihmettä me nyt teemme?”, Åkerfeldt nauraa.

Lisää luettavaa