”Minun pitää sulkea kaikki muu ulkopuolelle ja olla yksin, kun kirjoitan” – Alexi Laiho avaa Children of Bodomin tulevaisuudennäkymiä

Mikäli suunnitelmat pitävät, ilmestyy uusi albumi syksyllä.

04.01.2018

Vuosi 2017 vierähti Children of Bodomilla debyyttialbumi Something Wildin juhlistamisen merkeissä ja bändi kiersi sen tiimoilta niin Euroopassa kuin Amerikassa. Syksyllä ja loppuvuodesta Pohjois-Amerikkaa kierrellessään antoi Alexi Laiho lausuntoja Metal Master Kingdomille ja avasi hieman yhtyeen suunnitelmia tälle vuodelle. Jatkoa I Worship Chaos -albumille (2015) olisi ainakin tulossa.

”Työstämme uutta musiikkia ja menemme studioon maaliskuussa. Levyn pitäisi tulla sitten ulos ensi syksynä”, Laiho kommentoi.

”En juurikaan tee biisejä tien päällä ollessani. Minun pitää sulkea kaikki muu ulkopuolelle ja olla yksin, kun kirjoitan. En pysty keskittymään kun olemme kiertueelle, koska yksityisyyttä ei juuri ole. Asut bussissa kymmenen muun jätkän kanssa ja kaikki on melkoista kaaosta. Silloin tällöin saatan saada jonkun idean ja joskus pistän sen muistiin, mutta en koske niihin ideoihin ennen kuin pääsen kotiin ja sävellystilaan.”

Lisää luettavaa