Modernin maailman tuhkaa – Apocalypticalta uusi single, uusi albumi tulossa ensi vuoden alussa

Uutta Apocalypticaa.

06.10.2019

Apocalyptica julkaisi perjantaina (4.10.) uuden Ashes of the Modern World -nimisen singlen. Yhtyeen tuleva instrumentaalialbumi Cell-0 julkaistaan puolestaan ensi vuoden alussa brittiläisen Silver Lining Music -levy-yhtiön kautta. Uuden kappaleen pääset kuuntelemaan uutisen lopusta.

Yhtye on julkaissut tänä vuonna myös esimerkiksi coverversion Sabatonin kappaleesta Fields of Verdun. Apocalyptica julkaisi oman tulkintansa kappaleesta suunnitellusti ennen Sabatonin omaa versiota.

Apocalyptica, Amaranthe ja Sabaton kiertävät ensi vuonna yhdessä Eurooppaa. Yhtyeet esiintyvät myös tänä vuonna Hartwall-areenalla 23. marraskuuta.

 

Lisää luettavaa