Mokoma pystytti treenikämpälleen striimistudion – etäkeikkojen sarja alkaa klassikkoalbumin läpisoitolla

"Meillä on ajatuksena kehittää näistä ihan oma juttunsa, jota voisi jatkaa pitkälle tulevaisuuteen", toteaa kitaristi Tuomo Saikkonen.

21.10.2020

Kotimainen metallijyrä Mokoma aloittaa pyhäinpäivän aattona eli 30.10. striimikeikkojen sarjan. Kuvauspaikkana toimii orkesterin oma treenikämppä.

”Etäkeikat voivat yrittää toimia live-keikkojen laihana korvikkeena tässä viheliäisessä tilanteessa, mutta meillä on ajatuksena kehittää näistä ihan oma juttunsa, jota voisi jatkaa pitkälle tulevaisuuteen”, kitaristi Tuomo Saikkonen kommentoi Infernon toimitukseen lähetetyssä tiedotteessa.

Ensimmäisessä lähetyksessä yhtye aikoo soittaa vuonna 2006 julkaistun Kuoleman laulukunnaat -klassikkoalbuminsa kokonaisuudessaan. Levy on soitettu aiemmin läpi fanien toivomuksesta Tuska-festivaaleilla 2012.

Kuoleman laulukunnaat lienee eräs rakastetuimmista levyistämme, jonka raa’an energian äärelle myös tekijän on aina innostava palata. Tuotantoon haettiin aikanaan treenikämppäsoundia, joten autenttinen kokemus on rakenteilla”, Saikkonen toteaa.

Striimikeikan katseluoikeuden saa lunastettua itselleen Levykauppa äxästä. Keikan tallenne on jälkikäteen katseltavissa aina 6.11. saakka.

Lisää luettavaa