Etsi
Slipknot-laulajasta suoratoistopalvelujen naurettavan pienet korvaukset tekevät haittaa koko alalle.
Suurella osalla yleisöstä on suuria harhakuvitelmia muusikoiden taloudellisesta tilanteesta, toteaa Filth.
Huhujen mukaan ex-kitaristi Marty Friedman nähdään keikalla vierailevana tähtenä.
Sekä Videogaala että Iltamat löytyvät kokonaisuudessaan Youtubesta.
"Halusin saada kuuntelutilastoista irti jotain hauskaa tavalla, joka viihdyttää ja samalla ehkä myös yllättää", toteaa pelin kehittäjä.
Behemoth pamauttaa jälleen kunnon show'n.
Imperaa juhlitaan Youtubessa torstai-iltana.
Molemmat juhlakonsertit tulevat Amazon Primeen striimattavaksi.
Hevijättiläinen soittaa juhlakeikat viikko ennen joulua.
Muita Hellfest from Home 2021 -esiintyjiä olivat muun muassa Testament, Slash, Jinjer ja Cradle of Filth.
The Sound of Scars -elokuvan ohjaajan versio on katsottavissa kahden viikon ajan huhtikuun lopussa.
KISS-basistin mukaan musiikin suoratoistamiseen ja laittomaan latailuun tottuneet fanit ovat aiheuttaneet sen, etteivät bändit kykene enää urotekoihin.
Jizzy Pearlin mukaan striimaukset nostavat kynnystä lähteä keikoille pandemian laannuttua.
Townsend ilahdutti fanejaan jouluisella livestriimillä.
Kiertueen peruuntunut pääkonsertti Hartwall-areenalla siirtyy tasan vuodella eteenpäin.
Luvassa livetaltiointeja sekä keskustelutuokio.
Sellohevin mestarit päättävät Tuskan kolmen striimikeikan sarjan.
Tuska Utopia -sarjassa viedään katsojat erikoisiin miljöisiin nauttimaan metallimusiikista.
Turmion Kätiköt korkkaa uuden videosarjan.
"Meillä on ajatuksena kehittää näistä ihan oma juttunsa, jota voisi jatkaa pitkälle tulevaisuuteen", toteaa kitaristi Tuomo Saikkonen.
Yhtye soittaa muun muassa Heart Like a Grave -albumin kokonaisuudessaan.
Nummirock tulee tänä kesänä olohuoneisiin.
"Tämä on myös tilaisuus meille päästä esiintymään niihin maailman paikkoihin, joihin emme ole vielä päässeet rundaamaan fyysisesti", iloitsee Samy Elbanna.
24-tuntinen Youtube-tapahtuma tarjoaa erikoismeininkiä.
Tuloilla tuetaan molempien keikkapaikkojen livetoiminnan jatkumista, livestreamin toteuttavia yrityksiä sekä esiintyviä artisteja ja heidän työntekijöitään.