Quiet Riot -solisti kritisoi livestriimilähetyksiä tekeviä artisteja – ”Mitä pidempään karanteeni kestää, sitä helpommin ihmiset rakastuvat sohvaansa”

Jizzy Pearlin mukaan striimaukset nostavat kynnystä lähteä keikoille pandemian laannuttua.

Jizzy Pearl.
Kuva: Larry Marano/Shutterstock/All Over Press

Vuosina 2013-2016 Quiet Riotissa vaikuttanut ja uudelleen bändin riveihin 2019 liittynyt laulaja Jizzy Pearl kommentoi sosiaalisessa mediassa pandemian aikana netin kautta lähetettäviä livestriimauksia tekevien kollegoidensa tekemisiä kriittiseen sävyyn. Tätä kirjoittaessa jo poistetuista Facebook-julkaisuista uutisoi muun muassa Blabbermouth. Kuvakaappaukset Pearlin julkaisuista löytyvät vielä Sleaze Roxx -sivuston uutisesta.

”Moni on luovuttanut livekeikkojen suhteen. Vuosi on vierähtänyt ja tämä Zoom-paska on tässä vaiheessa jo nähty ja hölmö juttu. Rokkitähtimystiikkaasi ei lisää kuva sinusta istumassa koneesi äärellä, ihan sama vaikka olisit Brian May”, Pearl kommentoi keskiviikkona 20.1. julkaistussa kirjoituksessaan.

”Lisäksi jatkuva rahan ruinaaminen ei näytä hyvältä. Kaikille meillä muusikoilla on laskut maksettavana, mutta Jeesus sentään… Ehkei ollutkaan fiksua hommata sitä Mersun katumaasturia.”

Pari päivää myöhemmin Quiet Riotin lisäksi muun muassa Love/Hate-yhtyeestä tuttu sekä myös Rattissa ja L.A. Gunsissa vaikuttanut Pearl teki uuden julkaisun, jossa tämä tarkensi sanomisiaan ja lisäsi, että jatkuva livestriimaaminen nostaa kynnystä järjestää taas livekeikkoja, kunhan korona on saatu kuriin ja keikkoja voidaan taas järjestää.

”Sain hieman noottia edellisestä kirjoituksestani. Tunteetonta, jotkut sanoivat. Täytyyhän ihmisten saada leipää pöytään, joku sanoi. Totta, ja minä olen siinä samassa veneessä muiden kanssa. Kaikki työt ovat kadonneet eikä kukaan tiedä, milloin kaikki palautuu. Mutta viikottaiset livestriimit ja tippipurkit? Se on kuin leikkaisi itsensä pala palalta pieniin osiin ja myisi itsensä halvalla”, Pearl toteaa.

”Kun pandemia on ohi, kuka maksaa enää 20 tai 30 dollaria nähdäkseen bändisi, kun he ovat nähneet sinut jo viidellä dollarilla? Tai kolmen dollarin ’lahjoituksella’? Ja että virtuaalikonsertit olisivat uusi normaali? Mahtavaa, eli sen sijaan, että teen 20-30 keikkaa vuodessa voinkin tehdä vain yhden? Miten jännittävää! Mitä minä loppuvuoden sitten teen? Tämäkö on mahtava tulevaisuutemme?”

”Mitä pidempään karanteeni kestää, sitä helpommin ihmiset rakastuvat sohvaansa. Miksi lähteä ulos, kun voin saada Mötley Crüen kotiinkuljetuksena?”