Motörheadin klassiselle (We Are) The Road Crew -kappaleelle on julkaistu uusi video, jonka pääosassa ovat bändin roudarit, äänimiehet, bussikuskit, kiertuemanagerit ja muu henkilökunta, joka piti huolen siitä, että Lemmy Kilmister ja kumppanit pääsivät levittämään rock ’n’ rollin ilosanomaa ympäri maailman. Video on osa Live Nationin käynnistämää Crew Nation -hyväntekeväisyysprojektia, jonka tarkoitus on auttaa koronaviruksen vuoksi ilman töitä ja taloudelliseen kurimukseen joutuneita keikkatyöläisiä.
”Kiertueväki on minkä tahansa onnistuneen tapahtuman selkäranka ja Lemmylle ja bändille he olivat perheenjäseniä eivätkä pelkkiä työntekijöitä. Lemmy rakasti heitä niin paljon, että teki heille oman antheminsa. Meitä koskee, kun näemme, miten perheemme kärsii, joten heitä kunnioittaaksemme ja solidaarisuutta osoittaaksemme julkaisemme tämän videon”, todetaan Motörheadin Youtube-kanavalla julkaistun videon saatteessa.
Crew Nation -kampanjaan voi osallistua täällä.