”Musiikkimme on kuin löisi sysimustalla puunuijalla päähän, mutta lempeästi” – haastattelussa Dead End Finland

Dead End Finlandin suuri soundi on monen pienen osan summa.

02.05.2020

Teitte uutta levyä noin kolme vuotta. Missä merkeissä Inter Vivos syntyi?

– Tapamme työstää levyjä on hieman erilainen moniin muihin bändeihin verrattuna, koska nauhoitamme studiossa aina vain kahta biisiä kerrallaan, kitaristi-basisti Santtu Rosén vastaa.

– Tähän on syynä se, että kappaleistamme löytyy jopa kaksisataa raitaa, joihin keskittyminen onnistuu helpommin pienemmissä paloissa. Jos tällaisia järkäleitä olisi työstössä koko levyllinen kerralla, tulisi tehtyä varmasti helpommin kompromisseja ja keskittyminen pienimpiin yksityiskohtiin saattaisi herpaantua.

– Toki metodi on aika työläs ja kallis, sillä jokaisen session aluksi täytyy kasata soittimet uudestaan ja säätää niiden soundit. Se on erityisen työlästä, sillä säätöjen pitää vastata edellisen kerran soundeja, jotta levy kuulostaisi lopulta ehyeltä. Tämä on kuitenkin meille ainoa tapa toimia ja olemme tehneet kaikki neljä levyä samalla tavalla.

Albumin meininki ei vaikuta kovin valoisalta. Millaisia aiheita sanoitukset käsittelevät?

– Kappaleiden nimiä lukiessa levystä muodostuu ehkä jopa totuutta synkempi kuva. Levy käsittelee toki ihmiselon nurjempia puolia, mutta olemme yrittäneet ujuttaa sinne tänne pieniä toivonhippuja. Jokainen kappale kertoo oman pienen tarinansa, mutta sanat on yritetty kirjoittaa sellaiseen muotoon, että mahdollisimman moni löytäisi niistä jotain tarttumapintaa.

– Levyn tunnelma on synkkä, mutta samalla mielestämme kaihoisan kaunis. Muutamassa biisissä teksti on suorempi ja kuvaa selkeämmin jotain tiettyä tapahtumaa. Esimerkiksi levyn päättävä In Memoriam on hyvinkin henkilökohtainen biisi.

Olette ehtineet olla kasassa hyvän tovin. Muuttuuko uuden musiikin säveltäminen ajan myötä hankalammaksi?

– Olemme olleet kasassa 12 vuotta, ja koko ajan samalla kokoonpanolla. Se helpottaa sävellystyötä, kun osaa ottaa toisten vahvuudet huomioon aina entistä paremmin.

– Se työ itsessään menee hieman sykleissä. Välillä tuntuu, että takki on täysin tyhjä eikä tunnu syntyvän mitään kelvollista. Välillä on päinvastoin, eli materiaalia syntyy yli omien tarpeiden. Onneksi jälkimmäinen vaihe on toistaiseksi ollut yleisempi.

– Tämä kaksi kappaletta kerrallaan -tyyli helpottaa hieman myös säveltämistä. Kun levyt kasaantuvat pienistä palikoista, myös sävellyksiä pystyy aina hieman hienosäätämään levyn vaatimaan suuntaan.

Kuinka kuvailisitte musiikkianne ihmiselle, jolla ei ole mitään tietoa heavy metalin olemassaolosta?

– Se on kuin löisi sysimustalla puunuijalla päähän, mutta lempeästi, siten että tajuihin palatessa on mukavan pörröinen olo. Ja vaikka tietää, että seuraava pamaus saattaa olla vielä kovempi, sitä alkaa odottaa innolla. Kolmannen iskun jälkeen kuulija alkaa olla koukussa ja voi jättää nuijan pois.

Mikä on se Dead End Finlandin ”oma juttu”, joka erottaa teidät muista metallibändeistä?

– Tunnelma, tunnetilat ja draaman kaaret ovat olleet meillä todella tärkeitä elementtejä. Meille onkin usein sanottu, että musiikistamme löytyy paljon soundtrackmaisia piirteitä, mikä varmasti korostuu entisestään, kun syntikat ovat todella vahvasti esillä.

– Yritämme laventaa melodisen death metalin käsitettä hieman, silläkin uhalla, että pahimmat puristit pitävät musaamme liian kevyenä.

Julkaistu Infernossa 1/2020.

Lisää luettavaa