Mustaa metallia ja sirkushuveja – haastattelussa Batushka

Puolalainen Batushka ampaisi black metal -maailman tietoisuuteen vuoden 2015 Liturgiya-debyytillään. Kuusi vuotta myöhemmin bändistä on olemassa kaksi versiota, joista toinen, ”Bartłomiej Krysiukin Batushka” julkaisee uutta musiikkia lähes riivatulla tahdilla.

Batushkan solistilla ja johtohahmolla Bartłomiej Krysiukilla on pitänyt lähivuosina kiirettä. Pääbändinsä on julkaissut kahden vuoden sisään kokopitkän levyn, livekiekon ja kaksi ep:tä, kamppaillut oikeussalissa lakisotkujen kanssa ja kärsinyt samalla keikattomuuden aiheuttamasta tulojen menetyksestä.

Harmaat hiukset ja hampaidenkiristely eivät ole kuitenkaan lannistaneet Krysiukia, vaan miehen kipparoiman porukan tuore Carju Niebiesnyj -ep esittäytyy odotettua orgaanisempana ja osin raaempanakin julkaisuna, jolla soi uudenlaista potkua uralleen saanut Batushka.

– Ajattelimme julkaista kaksiosaisen tarinan, joka muodostuu Raskolista [2020] ja Carju Nebiesnyjistä, Krysiuk aloittaa.

– Raskolin oli määrä olla ep-kaksikon synkempi, liturgisempi ja ehkä myös monotonisempi puolisko, Carju Niebiesnyjn taas moniulotteisempi, aggressiivisempi ja tunteellisempi. Jälkimmäinen on ehkä maanläheisempi, koska siltä puuttuu tietty liturginen fiilis, mikä oli myös homman tarkoitus.

– Suosittelen ihmisiä kuuntelemaan molemmat ep:t peräkkäin, jotta he ymmärtävät, mistä tässä on kyse.

Kuusibiisinen lyhytsoitto vakuuttaa jälleen loppuun saakka suunnitellulla konseptillaan.

– Batushkan tuotokset ovat aina olleet konseptuaalisia, eikä uusin eroa tästä. Musiikin ja sanoitusten tulee istua tiukasti yhteen, ja sen päälle lisätään visuaalinen ulottuvuus, sillä harkittu visuaalisuus tuo musiikille lisäarvoa ja nitoo kaiken hyvin yhteen.

– Tällä kertaa kerromme tsaari Nikolai II:n, hänen puolisonsa Aleksandra Fjodorovnan ja Grigori Rasputinin salaisesta kirjeenvaihdosta ja oudosta ystävyyssuhteesta. Kappaleet on nimetty sanalla Pisma, joka tarkoittaa kirjettä, ja käytimme niissä myös palasia Sergei Jeseninin runoista, koska ne sopivat aihepiiriin täydellisesti.

– Mukana on myös joitain rukouksia Nikolai II:n puolesta, jota pidetään Venäjän ortodoksisessa kirkossa marttyyrinä ja pyhimyksenä. Ep:n viesti on hyvin vertauskuvallinen – siis meidän tyylimme mukaisesti.

Carju Niebiesnyjn ja edeltävän Raskolin julkaisupäivien väliin mahtuu vain karvan verran yli puoli vuotta, mikä on tämän päivän musiikkiteollisuudessa todella lyhyt aika.

Ep-julkaisujen tasonnosto sanalla sanottuna heikkotasoisesta Hospodi-debyyttialbumista (2019) on huomattava, ja tuntuu vahvasti siltä, että Batushkan musiikki iskee parhaiten juuri lyhyeen muotoon puristettuna.

Sama on huomattu tällä kertaa myös bändin sisällä. 

– Ajattelimme pistää ulos kaksi lyhytsoittoa vuoden sisään, koska ne ovat tavallaan samaa tarinaa, mutta aivan liian pitkä paketti yhdeksi levyksi. Tänä päivänä yleisö tylsistyy helposti, joten yli tunnin mittaiset albumit eivät ole enää vaihtoehto.

– Jotkut saattavat ajatella, että tässä on kyse rahastuksesta, mutta itse en näe asiaa niin. Fanit kuuntelevat pienjulkaisuja yleensä suoratoistopalveluista eivätkä useinkaan osta niitä fyysisessä muodossa. Siinä, että ep:t sisältäisivät vain ylijäämäkamaa, on luullakseni kyse yleisestä skenen sisäisestä virhetulkinnasta. 

Häilyvä totuus 

Batushkan lyhyt ura on ollut epämääräinen ja myrskyisä. Tapahtumaketju käynnistyi toden teolla vuonna 2018, kun yhtyeen perustanut kitaristi Krzystztof ”Derph” Drabikowski latasi nettiin videon, jolla kertoi tulleensa käytännössä savustetuksi ulos bändistä. 

Yhtye hajosi kahteen osaan, joista syntyi vuonna 2019 Panihida-albumin julkaissut Drabikowskin Batushka sekä Krysiukin Batushka, joka koostuu alkuperäisen bändin jäsenistöstä. Tilanne vaikuttaa ulkopuolisen silmiin sangen sekavalta, eikä ole lainkaan selvää, kuka valehtelee ja kuka ei. 

Mitä helvettiä oikeastaan tapahtui? 

– Homma vain meni näin, ja olen pahoillani, mutta asia on osaltani loppuunkäsitelty – tai ainakin minun puoleni tarinasta. Kukaan bändin ulkopuolinen ei tule ymmärtämään asiaa kuitenkaan, joten ehkä totuus on jossain kahden Batushkan välissä. 

– Kukaan jäsenistä ei ole varmaankaan puhdas pulmunen, mutta eräät eivät ole valmiita myöntämään sitä. Sen sijaan palaamme kerta toisensa jälkeen samaan paskaan tilanteeseen, jonka jo mielelläni unohtaisin. 

– Tärkeintä kuitenkin on, että bändikaverini seisovat tukenani, ja he ovat vastuussa Batushkan menestyksestä. Myrkyllisen ilmapiirin poistuminen sytytti uutta luovuutta, koska nyt tiellämme ei ole ”egoa” hidastamassa hommaa. Seuraamme yksinkertaisesti omaa polkuamme. 

– On tietysti selvää, että jotkut uskovat muita puheita ja pitävät minua pahana jätkänä, mutta en välitä siitä enää. Batushkalla ja minulla on paljon tekeillä ja keskitymme musiikin äänittämiseen ja keikkoihin sitten, kun ne ovat taas mahdollisia. Emme tuhlaa aikaamme hedelmättömiin keskusteluihin vain yhtä tyyppiä miellyttääksemme, sillä teimme jo niin kolmen vuoden ajan. Nyt olemme saaneet tarpeeksemme. 

Oletteko missään tekemisissä Drabikowskin kanssa? 

– Joo, tapaamme säännöllisesti oikeudessa, hän rahoittaa tämän sirkuskokemuksen minulle ja bändille. Tämä on ollut nolostuttava spektaakkeli, joka todistaa, että ero oli lopulta hyvä asia. 

Syvä uskonnollisuus 

Krysiukin Batushka on opittu tuntemaan rituaalinomaisista keikoistaan, joissa yhdistyvät synkästi kulkeva black metal ja ortodoksikristillinen hartaus, joka ilmenee kaapuihin pukeutuneiden muusikoiden ja lähes jumalanpalveluksellisen tunnelman muodossa. 

Yhtyeen keikkahommat ovat olleet viime aikoina kortilla, mistä johtuen ryhmä pamautti viime vuonna ulos varsin mallikkaan Black Liturgy -livejulkaisun. 

– Pyrimme ottamaan tilanteesta kaiken irti ja käytämme aikamme luovasti, joten olemme julkaisseet vuoden sisään kaksi ep:tä ja teimme keikkastriimin, josta tuli kaiken lisäksi virallinen julkaisu. Se oli tavallaan vaihtoehto Batushkan live-esiintymisille, mutta koska se otettiin vastaan lämmöllä, teemme jotain vastaavaa myös tulevaisuudessa. 

Batushkan ääriuskonnollinen imago on black metal -bändille poikkeuksellinen, ja kaikesta voi päätellä, että yhtyeen viljelemä ortodoksikristillisyys ulottaa juurensa paljon kauemmas kuin mustalle metallille ominaiseen jumalanpilkkaan. 

– Kasvoin erittäin uskonnollisessa perheessä, mutta siitä on tietysti jo aikaa, 43-vuotias Krysiuk myöntää. 

– Nykyisin syvennän tietouttani aiheesta omilla ”uskonnollisilla opiskeluillani”, ja käytämme sanoituksissa erityistä kieltä, joka on läheisesti sidoksissa paikkaan, jossa elin lapsuuteni. 

– Asuinalueemme ja juuremme sekä tosiasia, että identiteettimme on täynnä uskonnollisia harjoitteita, kiehtoo minua. Se on osa täällä päin asuvien mentaliteettia ja päivittäistä elämää, ja tulemme paneutumaan aiheeseen tarkemmin tulevilla julkaisuillamme. 

Moni on luullut teitä kristilliseksi metallibändiksi. Millaisia kommelluksia tämä on aiheuttanut? 

– Kuulen usein tuollaisia kommentteja. Joskus ihmiset jopa kysyvät suoraan, olemmeko me kristittyjä tai white metal -bändi, mikä on huvittavaa. Mikäli et näe ja kuule jumalanpilkkaa viestissämme, en tiedä, mitä pitäisi sanoa. 

– Yhdistämme pyhyyttä, liturgiaa ja uskonnollisia hymnejä black metaliin, mutta emme ole kristitty metallibändi. Voitte olla tästä aivan varmoja, hah hah. 

Julkaistu Infernossa 4/2021.