Triviumin nokkamiehellä Matt Heafylla on toinen duuni bändihommien ulkopuolella. Miekkonen nimittäin striimaa Twitchissä.
Heafy teki mielenkiintoisen paljastuksen, joka kertoo paljon musiikkibisneksestä. Hän tienaa paljon enemmän striimeillään Twitchissä kuin Triviumin musiikilla kaikista suoratoistopalveluista yhteensä, Metal Hammerissa kerrotaan.
Heafy aloitti livestreamaamisen kolmisen vuotta sitten. Nyt hänellä on yli 220 000 seuraajaa.
Miekkonen streamaa pelejä, omaa soittoaan, pitää kitaraklinikoita, soittaa hauskoja cover-biisejä ja pitää faneilleen Q&A-tuokioita. Koronapandemian aikana hän on striimannut kolmesta kuuteen tuntia päivässä, viisi päivää viikossa. Parhaimmillaan hänellä on yli 10 000 katsojaa yhtäaikaisesti.
Heafy on kertonut haastattelussa, että nyt hänen on pakko treenata omia biisejä, koska fanit haluavat kuulla niitä livenä. Muuten hän ei välttämättä treenaisi niitä lainkaan.
Heafy tienasi Twitchissä vuosina 2019 ja 2020 hieman vajaa 10 000 dollaria kuussa. Trivium tienasi suoratoistopalveluista vain noin 11 000 dollaria kuussa, ja tämä summa jaetaan tietenkin bändin jäsenten kesken.
Heafy ei aio hylätä Twitch-fanejaan, vaikka pääsisikin taas kiertueelle bändinsä kanssa.
Tsekkaa Heafyn kanava täältä.