My Funeral esittäytyy raskaampana ja synkempänä kuin koskaan – Flamethrower-singlellä kaikuvat sisäisten demonien huudot seinien kaatuessa päälle

Kun pää ja maailma palaa, palaako mikään ennalleen?

30.04.2021

Helsinkiläinen crossoveryhtye My Funeral on julkaissut uuden singlen, joka kantaa nimeä Flamethrower. Single esittelee yhtyeen uutta, raskaampaa ja synkempää suuntaa, jota kohti mennään myös tulevalla täyspitkällä, jonka nauhoitukset alkavat elokuussa.

Flamethrower kertoo tiivistetysti siitä, kuinka elämä palaa nopeasti loppuun ja vastaavasti, kuinka elämästä palaa loppuun; masennuksesta, ahdistuksista ja addiktioista. Kappale kaikuu sisäisten demonien huutoja aikoina, jolloin seinät kaatuvat päälle ja sotaa käydään yksinäisyyden tantereella itse itsensä vihollisena. Kappaleen summaa ajatus siitä, että vasta kun kipu on poissa, elämä alkaa hymyillä – ja sen voi saavuttaa palamalla tilanteesta loppuun, kaikkensa antaneena pää ilmiliekeissä”, yhtye kommentoi.

Lisää luettavaa