”Myönnän olleeni hieman ihastunut James Hetfieldiin” – Doro kertoo, mitkä levyt muuttivat metallikuningattaren elämän

Doro Peschin listalla on paljon klassikoita.

28.03.2019

Warlockin keulilta ja soolouraltaan tunnettu heavy metal -kuningatar Doro Pesch otti osaa Classic Rock -lehden juttusarjaan, jossa artistit valitsevat 10 elämäänsä ja uraansa eniten vaikuttanutta levyä. Doron listalta löytyy paljon vanhoja klassikoita ja laulaja kertoo myös hauskoja niihin liittyviä muistoja ja tarinoita.

Luonnollisesti Doron listalta löytyy paljon levyjä mahtavien laulajiensa vuoksi kuten Whitesnakea, Dioa ja Judas Priestiä. Myös Metallica löytää tiensä listalle ja Doron valinta kohdistuu Ride the Lightningiin juurikin James Hetfieldin laulun vuoksi.

”Muistelisin, että niihin aikoihin moni painosti Metallicaa hankkimaan toisen laulajan. Minä puolustin aina [Jamesin] laulua, koska se toimi musiikin kanssa niin hyvin. Se oli aitoa ja siinä oli runsaasti karismaa. Myönnän olleeni hieman ihastunut James Hetfieldiin, kun tapasimme ensimmäisen kerran. Meistä tulikin läheisiä – mutta mitään ei koskaan tapahtunut välillämme! Ihailen häntä yksinkertaisesti laulajana ja esiintyjänä”, Doro kertoo.

Doron listalta löytyy myös W.A.S.P.-yhtyeen The Crimson Idol ja laulajalla on myös Blackie Lawlessiin liittyvä lämmin muisto.

”Tiedän, että hän on monien mielestä ylimielinen ja hänen kanssaan on vaikea tulla toimeen, mutta minulla ei ole sellaisia kokemuksia. Muistan, kun olimme yhdessä kiertueella [1980-luvun puolivälissä] ja ensimmäisenä päivänä minulla oli todella huono olo. Blackie huomasi tämän ja antoi oman pukuhuoneensa minulle, jotta voisin levätä ennen keikkaa. Hän myös piti huolen, ettei minua häiritä ja antoi minulle myös lääkettä. Herätessäni oloni oli todella paljon parempi, kiitos hänen. Blackie oli todella kiltti”, Doro muistelee.

Alta näet Doron listan kokonaisuudessaan. Tarkemmat ja pidemmät perustelut valinnoille löydät täältä.

Whitesnake – Live… In The Heart Of The City
”Ensimmäinen metallikeikka, jonka näin 13-vuotiaana, oli Whitesnake.”

Dio – The Last In Line
”Hän oli hieno ihminen ja yksi parhaista laulajista.”

Pink Floyd – Wish You Were Here
”Tämä musiikki sai minut aina tiloihin – ja ilman huumeita tai alkoholia.”

Motörhead – Ace Of Spades
”Kaikki tässä levyssä on hienoa.”

Judas Priest – British Steel
”Rakastan upeita laulajia ja Rob Halford on yksi upeimmista.”

Saxon – Strong Arm Of The Law
”Kuuntelen tätä edelleen usein eikä se ole menettänyt taikaansa.”

Metallica – Ride The Lightning
”Vaikea valita vain yhtä.”

W.A.S.P. – The Crimson Idol
”Todella sielukas ja syvällinen levy.”

The Rolling Stones – Black And Blue
”Ensimmäinen bändi, jonka olen nähnyt keikalla. [Mick] Jagger ja [Keith] Richards olivat niin cooleja!”

Kiss – Alive II
”Olen kuullut tarinoita, että levyä paranneltiin myöhemmin studiossa, mutta ei sen väliä.”

Lisää luettavaa