Nahkansa luonut PH julkaisee seuraavan levynsä marraskuussa – ensimmäinen biisinäyte julki

Osiris Hayden on PH:n viides täyspitkä.

Aiemmin Mr. Peter Hayden -nimellä toiminut, edellisen albuminsa yhteydessä PH-nimeen vaihtanut yhtye julkaisee 1. marraskuuta viidennen pitkäsoittonsa Osiris Hayden kotimaisen Svart Recordsin kautta. Matka kosmisesta doomista post-rockin kautta tantriseen avaruusrockiin jatkuu ja yhtye on kehittynyt jälleen seuraavalle tasolle.

Ensimmäisenä biisinäytteenä levyltä on nyt julkaistu kappale Justified, joka esittelee nahkansa uudelleen niin levyllä kuin livenä luoneen yhtyeen. Kuten toimituksen postilaatikkoon kolahtaneessa tiedotteessa todetaan, tällä kertaa yhtyettä pitkään seurannut määritelmä Post-Everything voidaan nyt kirjoittaa isoin alkukirjaimin.

Yhtyeen voi ennen levyn julkaisua nähdä keikalla Helsingin G-Livelabissa 13. syyskuuta ja päivää myöhemmin Seinäjoen Rytmikorjaamolla. Levyjulkaisukiertueen keikkoja ilmoitetaan lähiviikkojen aikana.

Vuodesta 2000 asti toiminut yhtye on julkaissut neljä kansainvälistä huomiota saavuttanutta levyä ja esiintynyt Euroopan kiertueiden ohella muun muassa kahdesti Roadburn Festivaaleilla, Flow’ssa, Tuska Open Airissa ja Roskilde Festivaaleilla.