Nightwishin Marco Hietala: ”Tuomas ei ole diktaattori tai tyranni”

31.07.2016

Massiivisen Vehicle of Spirit live-dvd-paketin 4. marraskuuta julkaisevan Nightwishin basisti-laulaja Marco Hietala antoi PlanetMosh-sivustolle haastattelun, jossa kertoi Nightwishin toimivan demokraattisena bändinä.

Fanit ovat epäilleet bändin toimivan täydellisesti kosketinsoittaja Tuomas Holopaisen ohjauksessa, mutta Hietalan mukaan hänellä itsellään on hyvät määrät sananvaltaa biisinkirjoitusprosessissa.

– Itse asiassa aika paljonkin. Tuomas kirjoittaa tietysti suurimman osan kappaleista ja sanoituksista, mutta viimeisimmällä levyllä (Endless Forms Most Beautiful, 2015) oli neljä tai viisi kappaletta, joihin kirjoitin musiikkia, ja tein pariin kappaleeseen vähän sanoituksia. Kun treenaamme ja sovitamme biisejä, jokaisella on sanansa sanottavana, Hietala kertoo.

– Jokaisella demokratialla on presidenttinsä, eikä Tuomas ole mikään diktaattori tai tyranni – jokainen meistä saa äänensä kuuluviin. Jos kirjoitat biisejä koskettimilla, on aika hankalaa ajatella, miltä jokin juttu vaikuttaa basistin näkökulmasta, joten joidenkin pikkujuttujen täytyy välillä muuttua.

Holopainen kertoi Nightwishin toimintatavoista GuitarMania.eu-sivustolle viime vuoden joulukuussa.

– Homma toimii niin, että teen biisejä pitkälti soolona. Yritän tehdä kappaleet ja sovitukset mahdollisimman valmiiksi, jopa suurimman osan riffeistä ja rumpufilleistäkin. Teen kappaleista niin hyviä, kuin vain ikinä osaan, Holopainen kertoi.

– Sitten esittelen kappaleita muilla tyypeille, ja rupeamme sovittamaan niitä. Siis siten, että ”keksitkö tähän paremman riffin”, ”voisiko tässä olla erilainen bassokuvio”, ”mitä jos laulut menisivätkin näin”, ja niin edelleen. Joskus kappaleet muuttuvat paljon, kuten esimerkiksi Nemo, joka muuttui todella paljon sovitusprosessin myötä, ja joskus biisit ovat lähes samoja, kuin alkuperäisellä demolla.

– Mitä tulee kitaroihin, yritän tehdä niihin omat riffini – esimerkiksi Scaretalen riffit ovat täysin minun tekemiäni. Toisaalta taas vaikkapa Nemon ja Alpenglow’n riffit ovat puhtaasti Empun (Vuorinen) käsialaa, ja hän saattaakin sanoa minulle, että ”ihan ok, mutta kappaleesta tulisi mielenkiintoisempi, jos se soitettaisiin näin”.

Lisää luettavaa