Nightwishin uuden tupla-albumin julkaisupäivä varmistui

Huhtikuussa tärähtää!

16.01.2020

Kotimainen metallimenestyjä Nightwish on viime ajat työstänyt hartaasti odotettua jatkoa vuoden 2015 Endless Forms Most Beautiful -albumilleen ja viime viikonloppuna yhtye tiedottikin suureksi iloksemme uuden levyn olevan nyt sekä miksattu että masteroitu. Tänään Nightwish on jakanut sosiaalisen median kanavissaan puolestaan lisää tietoja tulevaan levyyn liittyen.

Uusi kaksiosainen levy tottelee nimeä Human. :II: Nature. ja se ilmestyy 10. huhtikuuta. Levy sisältää yhdeksän levyraitaa sekä kahdeksasta osiosta koostuvan instrumentaalisen kokonaisuuden. Kappalelistan ja kansikuvan näet alta yhtyeen Facebook-julkaisusta.

Yhtye esiintyy sunnuntaina 7. kesäkuuta Tampereen Rockfestin pääesiintyjänä. Kolmepäiväisen Rockfestin muita vetonauloja ovat muun muassa Iron Maiden ja Sabaton.

Lisää luettavaa