Nilen Karl Sanders julkaisee pitkästä aikaa sooloalbumin – myös pääbändinsä solmi uuden levydiilin

Karl Sanders iski kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

30.11.2021

Death metal -suuruus Nilen kitaristina ja biisintekijänä vuodesta 1993 toiminut Karl Sanders on julkaissut uransa aikana kaksi soololevyä, joista viimeisin Saurian Exorcisms tuli ulos vuonna 2009.

Meditatiivisia sävyjä soolomusiikillaan välittävä Sanders kertoo tehneensä diilin Napalm Recordsin kanssa, jolle myös pääbändinsä Nile siirtyi hiljattain pitkästi yli kymmenen vuoden Nuclear Blast -pestin jälkeen.

”Olen innoissani, että solmimme diilin Napalm Recordsin kanssa uutta Saurian-albumiani varten”, Sanders hekumoi.

”Olen todella onnellinen, että löysimme näin hyvän kodin sekä Nilelle että sivuprojektilleni, koska Napalm on mahtava firma, jossa on vilpitöntä porukkaa. Odotan hartaasti yhteistyötämme ja sitä, että saan faneille sekä uutta Saurian-musiikkia että myös kahden ensimmäisen levyn uusintajulkaisut.”

Lisää luettavaa