Nine Inch Nails julkaisi yllättäen kaksi uutta levyä – molemmat albumit ladattavissa ilmaiseksi

Nine Inch Nails käsittelee vaikeita aikoja musiikkinsa kautta.

26.03.2020

Industrial metalin legendoihin luettava Nine Inch Nails yllättää faninsa laittamalla jakoon kaksi täysin uutta instrumentaalilevyä. Teokset ovat nimeltään Ghosts V: Together ja Ghosts VI: Locusts.

Levyjen kerrotaan olevan kaksi erilaista julkaisua kahteen erilaiseen mielentilaan. Albumit voi ladata ilmaiseksi täältä.

”Kun uutiset muuttuvat koko ajan pahemmiksi, olemme löytäneet itsemme arpomassa toivon ja täydellisen epätoivon välillä – tunteen muuttuessa usein minuuteissa”, bändi pohjustaa.

”Vaikka kumpikin meistä tunnustautuu antisosiaaliseksi ihmiseksi, joka viihtyy omissa oloissaan, tämä tilanne on saanut arvostamaan ihmissuhteiden tärkeyttä ja voimaa.”

”Musiikki on auttanut meitä läpi hyvien ja pahojen aikojen. Tämän ajatuksen saattelemana työskentelimme ahkeraan ja viimeistelimme nämä Ghosts-levyt pysyäksemme jotenkin järjissämme. Ghosts V: Together kertoo siitä, kun asiat ovat ihan hyvin ja Ghosts VI: Locusts taas… no, huomaat kyllä.”

Lisää luettavaa