”Olemme siitä onnellisessa asemassa, että nautimme yhteisestä tekemisestä erittäin paljon” – haastattelussa Excalion

Power metalin parissa toimiva Excalion on ehtinyt yli 20 vuoden ikään. Yhtyeeltä löytyy silti intoa ja uutta annettavaa. 

26.05.2023

Once upon a Time on kuudes levynne. Minkälainen se on omissa mielissänne? 

– Levyn tekemisen aikana tuli olo, että tämän viimeisimmän kokoonpanon yhteistekeminen ottaa isoa harppausta, perustajajäseniin kuuluva rumpali Henri Pirkkalainen pohtii. 

– Treeneissä oli hyvä ja luova tunnelma, ja eri jäsenet toi rohkeammin ja itsevarmemmin biiseihin omia vahvuuksiaan. Biisit ylipäänsä olivat omaan korvaan todella freesin ja vahvan tuntuisia. Lopputulos meni juuri niin maaliin kuin pitikin. 

Albumin nimessä on vahvaa tarinankerronnallista otetta. Näkyykö tämä myös sanoituksissa? 

– Näkyy, mutta ei ehkä niin paljon kuin aiemmin. Emotions [2019] oli selkeästi teemalevy ja Dream Alive [2017] taas hyvin tarinalähtöinen. Tällä uudella on noita piirteitä, mutta ehkä myös jotain arkista. 

– Meidän entinen basisti Vaajan Tero on tehnyt meille paljon sanoituksia, ja tekee yhä. Ne ovat selkeästi tarinallisia, kuten Once upon a Time. Tällä kertaa eri sanoittajia oli neljä, kun minä, basisti Onni [Hirvonen] ja Jape [Myllyvirta, koskettimet] osallistuttiin sanoituksiin. 

Musiikkinne on helpointa luokitella power metaliksi. Oletteko miettineet Excalionin musiikillisen linjan? 

– Luokittelua ei ole pohdittu, ja välillä power metal kuulostaa omaan korvaan hieman vieraalle. Me tuumailtiin alkuvuodesta 2020 paljon sitä, mihin suuntaan uutta musaa vietäisiin. Meillä oli vahva konsensus, että haetaan nopeampia biisejä ja testataan rajojamme eri vaikutteilla. Nykyään sieltä kuuluu varmaan myös jonkinlainen progressiivinen ulottuvuus. Omaa identiteettiä tulee vahvasti myös Japen sävellyksistä. Niissä on vahva yhtenäinen tunnelma, vaikka biisit olisivatkin tyyliltään välillä hieman etäällä toisistaan. 

Bändillä oli pidempi julkaisubreikki High Timen (2010) ja Dream Aliven välissä. Mitä tuolloin tapahtui ja mistä uusi kipinä levyttämiseen löytyi? 

– High Timen jälkeen tapahtui isoja muutoksia, kun Jarmo Pääkkönen lopetti aktiivilaulamisen kokonaan. Kitaristi Vesa Nupponen muutti samoihin aikoihin Helsinkiin ja treenaaminen Jyväskylän suunnilla vaikeutui merkittävästi. Vesa lopetti pian tämän jälkeen yhtyeessä. 

– Meille oli Japen kanssa selvää, että etsitään korvaavia jäseniä. Saatiin Aleksi Hirvonen kitaraan ja löysin Marcus Långin Youtube-videoita selatessani. Onneksi kävi näinkin hienosti, että saatiin kova porukka kasaan. 

– Vielä kirsikaksi kakun päälle Tero Vaaja muutti Barcelonaan. Onneksi hän ehdotti Onnia, joka oli meille jo tuttu. Hauskana kuriositeettina mainittakoon, että entinen ja nykyinen basisti ovat molemmat Konnevedeltä ja heillä on filosofian tohtorin tutkinto. Siitä voi laskea todennäköisyyksiä, kun tullaan muutaman tuhannen asukkaan kylästä! 

– Kipinää ei sinänsä puuttunut, mutta meidän piti treenata aika paljon yhdessä, jotta saatiin homma toimimaan ja uusi levy kasaan. Meillä puuttui myös levysoppari, jonka etsimiseen meni jonkin verran aikaa. 

Excalionilla on ikää jo reippaasti yli 20 vuotta. Minkälaisena näet tähänastisen uranne? 

– Me puhutaan keskenämme aika paljon, että se isompi kaupallinen menestys uupuu toistaiseksi, mutta olemme siitä onnellisessa asemassa, että nautimme yhteisestä tekemisestä erittäin paljon. 

– Uskoisin, että hyvä fiilis puskee meitä kehittymään, eikä ura ole pelkästään kaupallisen menestymisen varassa. Eli ura on melko tasapainoinen, vaikka se saattaa kuulostaa tylsältä.

Julkaistu Infernossa 4/2023.

Lisää luettavaa