”Olen todella lähellä tämän tyylin loppua” – Devin Townsend puhuu bändinsä tulevaisuudesta

08.04.2017

Kanadalainen metallimusiikkivisionääri Devin Townsend on työskennellyt Devin Townsend Project -yhtyeensä parissa vuodesta 2008, ja nyt mies arvelee bändin uran olevan loppumeterillä.

Miehen mukaan Transcendence-albumi (2016) saattaa hyvinkin jäädä yhtyeen uran viimeiseksi julkaisuksi, ja hän pohtii parhaillaan, mihin suuntaan tästä jatkaisi.

– Ollakseni täysin rehellinen, luulen, että olen todella lähellä tämän tyylin loppua. Tuntuu siltä, että homman täytyy muuttaa muotoaan, ja Transcendence oli juuri sellainen teos, jonka jälkeen voin siirtyä toiseen juttuun, Townsend kertoi Silver Tiger Medialle.

– Juuri nyt olen parhaillaan pohdiskelemassa, mikä tämä uusi suunta tulee olemaan.

Mikäli Townsendin pohdinnat pitävät paikkaansa, ura jatkunee jälleen uuden projektin muodossa, joita miehen historiasta löytyy pitkälti toistakymmentä.

Lisää luettavaa