”Oma poika bändissä, onhan se unelmien täyttymys!” – haastattelussa Soulfly-pomo Max Cavalera

Puhetta tulviva Max Cavalera hehkuu intoa. Mies on onnellinen syystä, sillä uusi Soulfly-levy on hänen uransa parhaita kokonaisuuksia.

Kuva: Char Tupper

On sopivaa, että Max Cavalera asustaa Phoenixissä. Muinaisen Egyptin mytologian Feeniks-lintu on kuolemattomuuden ja ylösnousemuksen perikuva ja sopii mainiosti kuvaamaan rastapäämme monivivahteista elämää.

Mies on selvinnyt paljosta, joku sanoisi jopa kaikesta. Lapsuus ja nuoruus tukkaa kasvattavana, niittivöitä rakentelevana hevarina Brasilian Belo Horizonten katolilaisuutta ja ankaraa yhteiskuntajärjestystä vaalivassa sosiaalisessa ympäristössä on taatusti antanut eväitä loppuelämäksi.

Vakavia menetyksiä elämänpolulle on sattunut ainakin kaksi. Ensin välirikon myötä meni elämäntyö Sepultura. Sitten musta siipi laski Cavaleran ylle, kun hänen poikapuolensa kuoli epäselvissä olosuhteissa.

Entäpä kommenttikenttäritarien tikariniskut? Pah, eteenpäin.

Massimiliano Antonio ”Max” Cavalera on viisikymppinen amerikkalaistunut perheenisä, menestynyt muusikko ja kosmopoliitti. Ja juuri nyt, puhkuessaan intoa, hän kuulostaa siltä kuin olisi jälleen vuosi 1991. Mies tuntuu suorastaan hehkuvan valoa, vaikka vain kuulen hänen sadoista haastatteluista tutun äänensä.

Kuulostat varsin hyväntuuliselta.

– Yeah, man! Olen tosi innoissani. Jo se, että saan tehdä tätä duunia, äänittää levyjä, kiertää… Lisäksi uusi levymme onnistui todella hyvin. Olen melko täpinöissäni siitä!

Levyn nimi on simppelisti Ritual. Taidat todella pitää yhden sanan albumiotsikoista.

– Halusin pitää asiat suorina ja selkeinä. Onhan tuota joskus annettu levylle sellainenkin otsikko kuin Proud to Commit Commercial Suicide [Maxin Nailbomb-sivuprojektin liveäänitys vuodelta 1995]. Mutta onhan se voimallisempaa, kun otsikossa on vain yksi sana. Se sopii eritoten Soulflylle, meillä kun on Prophecy [2004], Omen [2010], Enslaved [2012] ja Archangel [2015]. Tämä on minulle tunnusomaista. Annan kuuntelijan mielikuvituksen ratkaista loput.

– Ritual on hyvä nimi siksikin, että ritualistisuutta on elämässä niin monessa kohdin, on kyse sitten henkisistä rituaaleista tai vaikka heavy metal -kulttuurista ylipäänsä. Annan ensimmäisen ajatuksen, fanit jatkakoot siitä. Pidän myös levymme kansitaiteesta. Eliran Kantor maalasi upean kuvan heimosotilaasta ampumassa jousella Soulfly-logo ikään kuin taistelukypäränään.

Ja taustalla näkyvät muinaisen sivilisaation rauniot, ”beneath the remains”…

– Jep. Minulle se on täynnä symboliikkaa. Se sopii myös yksiin albumimme tyylisuunnan kanssa, sillä tribaaligroove teki paluun.

Sopeudu tai kuole

Max on kolunnut pitkän uransa aikana maapallon monet kolkat, ja kaikenlaista on taatusti tullut nähtyä. Millaisena näet maailman nyt?

– Se on muuttunut paljon viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Internet ja tietokoneet ovat tietysti vaikuttaneet asiaan, mutta jopa ihmisten mielenlaatu on kokenut muutoksen. Kun katsoo Trumpin Amerikkaa, täällä näkee fasismin nousun. En uskonut asioiden käyvän näin pahoiksi, mutta ne ovat nyt todella huonolla tolalla. Mutta maailma pyörii, ja suurimmalle osalle meistä se tarkoittaa vain vaihtuvan maiseman seuraamista. Sopeudu tai kuole, Max naurahtaa kuivasti.

– Olinhan minäkin alkuun teknologiavastainen. Tosin en omista edelleenkään kännykkää…

Ihanko totta?

– Jep, näin on! Rakastan edelleen cd- ja vinyylilevyjä. Etenkin vinyyliä. Heti kun joku hyvä bändi julkaisee uutta musiikkia, hommaan levyn vinskaversion, sillä haluan käsiini oikeata tavaraa. Mutta tulihan tuo iPad sitten hommattua, ja etsinkin bändejä Youtubesta, Spotifysta ja Bandcampistä. Ja sieltä löytyy coolia matskua, Max myöntää ja jatkaa:

– Jos vain olisin tiennyt 30 vuotta sitten, että tulevaisuudessa minulla on kourassani pikku tabletti, jolla on pääsy kokonaisen levykaupan valikoimaan ja voin kuunnella mitä levyä vain… Se on unelmien täyttymys. Kääntöpuolena toki on, että kun kaikki on lähes tai kokonaan maksutonta, moni artisti tulee samalla vedätetyksi. Siksi ostan aina levyt joista pidän. Hommasin juuri Nailsin uuden ja Neurosisin viimeisimmän ep:n vinyylinä.

Max huokaa, että onneksi ihmiset tykkäävät edelleen käydä keikoilla. Siellä musiikkiin limittyy yhtyeen ja yleisön välinen vuorovaikutus, ja sitä kokemusta ei saa suoratoistopalveluista. Koetko, että musiikin välityksellä voidaan vaikuttaa ihmisten ajatteluun?

– Hieman kyllä. Tämä on hankala kysymys, sillä eihän koko maailmaa voi lähteä muuttamaan kukaan. Pohjimmiltaan tässä on kuitenkin kyse rock’n’rollista. Ja mielestäni sen tarkoitus ei ole saada niinkään ajattelemaan, vaan pikemminkin pitämään tauko liiasta funtsimisesta. Kun jengi tulee keikalle, en usko että monikaan haluaa laulajan pitävän poliittisia saarnoja. He tulevat pitämään hauskaa ja unohtamaan hetkeksi kaiken ulkomaailman paskan. Siksi en halua puhua keikoilla biisien välissä. Musiikki ja sanoitukset puhukoot puolestaan.

– Punkin ja hardcoren sanoma taas on ajattelemaan pakottavaa: kyseenalaista auktoriteetit, kyseenalaista yhteiskunta. Nämä bändit halusivat vastauksia. Sepulturassa halusimme puhua sorrosta Brasiliassa, kuten heimoitsemurhasta kertovassa Kaiowas-biisissä, tai Manifestissa, jossa kerroimme vankilamellakoista. Uudelta levyltämme löytyy kappale Blood on the Street, ja siinä on kyse navajo-murhasta. Tällainen on mielestäni tärkeää, sillä ihmiset vaikkapa Venäjällä tai Australiassa eivät välttämättä ole kuulleetkaan näistä tapahtumista. Eiväthän ne ole tapahtuneet heidän elinympäristössään. Olen itse dokkarifani, katson niitä jatkuvasti. Niistä oppii paljon. Ehkä juuri siksi musiikkinikin on usein dokumentaarista.

Max naurahtaa, että Soulfly sanomineen sijaitsee jossain aivonarikan ja ajatushautomon puolivälissä, ja se on hänen mielestään ihan ok paikka olla.

Elämme sarjaloukkaantumisten aikaa. Koska viimeksi olet saanut osaksesi pahastuneiden ihmisten kommenttiryöpyn?

– Kamamme ei lopulta ole niin kiistanalaista, että se herättäisi niin voimakkaita tunteita – vaikka herkkiä aiheitakin löytyy, kuten edellä mainitsemani kaksi Sepultura-kappaletta. Archangel-levymme taas oli aihepiirteiltään hyvin raamatullinen. Mutta emme ole Cannibal Corpse, hah. Minusta tärkeintä on kuitenkin itse biisi, se että kappale tarttuu. Kuten Roots, I For an Eye tai Prophecy.

Koukkua huuleen

Heti uuden levyn alkajaisiksi täräytetään primitiivinen nimibiisi. Siinä on Sepulturan Dead Embryonic Cellsistä muistuttava breakdown-osio sekä Maxin nonsenseksi huudettua ”tribaalilaulua”, ja ralli on rakennettu täyteläisen tarttuvaan groove metal -muotoon.

– Olen koukkujen ystävä! Kuten kitaristini Marc [Rizzo] sanoi: ”Max, you’re the king of hooks!” Mutta hyvän koukun säveltäminen on hankala juttu, sellaisen johon kaikki yhtyvät mukaan livenä. Se käy yhä vaikeammaksi ajan myötä, mutta jatkamme yrittämistä, you know.

Cavaleran tekemisiä seurannut ei ole voinut välttyä siltä huomiolta, että herran tuotokset ovat käyneet koko ajan äkäisemmiksi. Oletko ”grumpy old man”?

– Eeen… rakastan vain musiikin aggressiivisuutta, heh. Kun julkaisimme viime vuonna [Cavalera Conspiracyn] Psychosis-levyn, halusin näyttää veljeni Iggorin kanssa ensin itsellemme ja sitten maailmalle, että aloitimme tämän jutun 30 vuotta sitten. Että pystyisimme edelleen tekemään voimakkaan, todella hyvän levyn yhdessä. Levyn kuten Beneath the Remains [1989] tai Arise [1991]. Onnistuimme tässä: Psychosis on yksi urani lempituotoksista.

Max jatkaa toteamalla, että Psychosisilla ”kaikki meni nappiin”.

– Ensin teimme äänityksiä uugeemeiningillä täällä Phoenixissä, sitten nouseva tuottaja Arthur Rizk astui remmiin. Veljeni soittaa levyllä mahtavasti! Minulle tuo levy on jännä tapaus muutoinkin, Max fiilistelee ja pitää pikku tuumaustauon.

– Levyllä ei ole erityistä spessubiisiä. Se on vähän kuin Schizophrenia [1987]. Psychosis ei sisällä yhtään Refuse/Resistiä tai Rootsia. Sydämeni lyö aggressiiviselle undergroundmusiikille. Bändit kuten Genocide Pact tai teikäläinen Behexen! Todella kovaa kamaa! Tällainen musa vetää minua puoleensa.

Ikonisia ääniä

Jatkamme Schizophrenian merkeissä: Ritualin kappaleessa Dead Behind the Eyes kuuluu selkeitä From Past Comes the Storms -riffittelyjä. Vai kuulenko omiani?

– Ehei, brother! Se oli ihan tarkoituskin, ja poikani Zyonin idea. Kuuntelimme autossa biisejä, kun hän pyysi laittamaan vanhaa matskuani koneeseen. ”Kuinka sinä oikein kirjoitit nuo, sinähän jammailit Schizon biisejä eilisiltanakin?” Pyysin häntä mukaan pikku haasteeseen, kysyin: ”Luuletko, että voisimme tehdä kipaleen, joka muistuttaa yhtä sen levyn biiseistä?” Hän oli heti mukana, ja aloin sitten työstää biisiä.

– Se kappale tosiaan on voimakkaasti From Past -vaikutteinen, mutta se sisältää paljon muutakin. Siinä on monipuolinen soolokohta, yksi parhaita Marc Rizzo -sooloja ikinä. Randy Blythen [Lamb of God] coolin uniikit laulut kuorruttavat kakun. Minusta on huippua, että juuri hän aloittaa biisin enkä minä. Anyway, ilman Schizophreniaa ei olisi syntynyt Beneathiä tai Arisea. Se on hyvin tärkeä levy minulle.

Tärkeä on myös Nailbomb, Cavaleran veljesten ja Fudge Tunnelin Alex Newportin yhteinen industrialia, hc:tä ja thrashiä sotkeva ruma rakkauslapsi. Max teki taannoin muutamia keikkoja vanhan projektinsa tiimoilta. Mainitsen hänelle, että Ritualin ärjähtelyissä häivähtää Naulapommin laulutyyli.

– Jännä juttu, sillä muutamakin ihminen on maininnut minulle tästä. Vaikkapa Evil Empoweredissa on hooceetyylin huutoa, ehkä hieman Entombed-vibaakin. Ritual ja Summoning ovat tyylillisesti ”classic Maxia”. En halua muuttaa ääntäni liikaa. Ihmisillä on uniikit äänet, ja minä ja Randy… emme ole huippulaulajia, mutta äänissämme on ainutlaatuisuutta…

Hei Max: äänesi päälle voisi lyödä tavaramerkkileiman!

– Rrright. En aio opetella laulamaan, vaikka pidänkin vaihtelusta siinä rekisterissä, jota käytän. Kyse on kuitenkin tunteesta siinä hetkessä, kun on mikin edessä, valmiina äänittämään. Ääni tulee luonnostaan, ei pakottaen. Prosessin tulee olla täysin vapaata flow’ta. Rakastan riffien kirjoittamista, sanojen rustaamista ja äänittämistä. Onhan siinä työtä, mutta yhtä lailla rakastan haasteita.

Max jatkaa lauluaihetta kertomalla, että oli hienoa saada Immolationin Ross Dolan mukaan Ritualille – vanha metriletti kurlaa valtaosan Under Rapture -biisistä. Max puolestaan vieraili hiljan Immolation-äänityksissä, joissa nykäistiin narulle bändin tulkinta Sepulturan Morbid Visions -biisistä.

– Sen keskellä oleva death metal -kohta, poikani Zyon vetää blasteja… ihan parasta. Minussa on aina ollut extreme metal -puoli. Se alkoi jo Bestial Devastationillä [1985]. Teini-Max rakasti äärimmäisheviä, Massimiliano räkättää. – Se puoli ei ole koskaan haihtunut pois.

Metallialan perheyritys

Sepulturan Chaos A.D. -levyn (1993) introna toimii Maxin ja managerivaimonsa Gloria Cavaleran tuolloin vielä syntymättömän pojan, Zyonin, sydänääni. Myöhemmin jälkikasvu kulki mukana kiertueilla, ja vauva-Zyon nähtiin usein Maxin harteilla Seppo-keikkojen päätteeksi.

Nyt Zyon soittaa isänsä yhtyeessä jo kolmannella levyllään. Kuinka isä-poika-asetelma on muuttanut bändin kemiaa?

– Kun pestasin hänet bändiin, hän oli vielä aika nuori. Hän opetteli vielä soittamista, mutta oli jo aika taitava. Sittemmin hänestä on tullut käsittämättömän kova soittaja, kuten viimeisin kiertueemme osoitti. Moni tuli sanomaan, että saapui mestoille nähdäkseen ja kuullakseen Zyonin kannutusta! Sitä tapahtui lähes joka ilta. Ja uudella levyllä hänen soittonsa on todella ”on the pocket”. Siinä on voimaa, ja groovessa löytyy. Mutta hän pystyy hoitamaan kepeästi myös nopeat osiot, hevi-iskä kehuu ylpeyttä äänessään.

– Oma poika bändissä, onhan se unelmien täyttymys! Halusin saada lapseni mukaan alusta saakka. Molemmat ovat hyviä muusikoita, Igor [Jr.] on mainio basisti. Rakastan heidän bändiään, Lody Kongia. Jos heidän hommansa lähtee kulkemaan kunnolla, Zyon todennäköisesti jää siihen bändiin ja jättää Soulflyn. Ja se on täysin ok minulle! Yhteiset aikamme ovat olleet mahtavia, mutta haluan, että hän on onnellinen oman juttunsa kanssa.

– Ja hei, onhan perheenjäsen bändissä cool juttu siksikin, että se on heimotoimintaa. Fanitkin voivat tuntea sen. Yleisössämme on paljon isiä.

Kuva: Tomi Pohto

Heimo hotellihuoneessa

Heimoista puheen ollen Ritualilla kuullaan jälleen alkuperäiskansan laulua. Kuinka päädyit työskentelemään navajojen kanssa?

– Olen ollut heidän kulttuurinsa suuri ystävä, ja olemme soittaneet navajo-reservaateissa Soulflyn uran alusta saakka. Meidät on siunattu ja kastettu navajo-rituaaleissa. Sittemmin välillemme on muodostunut vankka side, ja olen ystävystynyt navajo-kansan presidentin kanssa.

– En halunnut tehdä uuden levyn heimoäänityksestä suurta numeroa. Niinpä hyppäsin vaimoni kanssa autoon ja ajoin heidän luokseen RadioShackistä hommattu kymmenen dollarin mikki mukanani. Otimme hotellihuoneen, ja he tulivat sinne. Äänitimme koko homman neliraiturille huoneessamme. Lähetin äänityksen tuottajallemme Josh Wilburille saatteella ”etsi kohdat, joihin nuo sopivat”.

Maxin mukaan lopputulos on ”jotain mielisairasta”. Mies myhäilee, kuinka hyvin navajo-chantit sopivat Ritual-biisiin, kuinka ne on kuin tehty kappaletta varten.

– Missä synkassa navajo-laulut kulkivat kitaroiden kanssa… täydellistä! Juuri tässä näkyy, miksi Josh on niin hyvä tuottaja. Hän on ”badass” juuri tuollaisten juttujen kanssa, Max kertoo ja jatkaa hehkuttamista:

– Josh on lempparituottajiani. Hän on tehnyt kanssani Killer be Killedin debyytin [yksi Cavaleran projekteista, levy julkaistiin vuonna 2014], ja saipa hän Grammynkin Megadeth-levystä. Siisteintä oli kuitenkin se, että hän tuli mukaan fanipohjalta. Hänen kaikkien aikojen lempilevykolmikkonsa on Chaos A.D., Roots [1996] ja Soulflyn ensimmäinen levy [Soulfly, 1998]. Hän kutsuu sitä Trilogiaksi. Josh tähtäsi groovebiiseihin ja minä menopaloihin. Se teki levystä niin hyvän. Sitten kun meiltä loppui studioaika, äänitimme loput kotonani. Kaikkiaan erittäin hauska kokemus.

Max suorastaan hengästyy innostuessaan, ja huomaan kylmien väreiden käyvän käsivarsieni läpi. Into välittyy verkon ylitsekin.

Alkuperäisamerikkalaisia kuullaan myös Blood on the Streetin lopussa. Biisi kertoo poliisien tappamasta ihmisestä. Asia lakaistiin maton alle, eikä surmaajakyttä saanut tuomiota. Navajojen kokema sorto kulkee samaa vanhaa, vuosisatoja kestänyttä, veren tahrimaa janaa.

– Olen erittäin tyytyväinen navajojen panokseen ja haluan tehdä yhteistyötä jatkossakin. Soulflyssa on aina ollut kyse sillasta maailmanmusiikin kanssa, alueista, joita haluan tutkia.

Oletko kuulut saamelaista musiikkia? Suomen alkuperäiskansan kokema alisteinen asema ei ole kaukana Amerikan-serkkujen vastaavasta… Lisäksi heillä on elävä ja rikas musiikillinen perinne.

– En muuten ole. Tästä on pakko ottaa selvää!

Julkaistu Infernossa 9/2018.