Omnium Gatherumilta uusi single ja video – uusi albumi ilmestyy loppuvuodesta

Yhtye on käynyt myös kokoonpanomuutoksia läpi.

27.08.2021

Omnium Gatherum julkaisee seuraavan, järjestyksessään yhdeksännen pitkäsoittonsa Origin 5. marraskuuta. Tänään levyltä on julkaistu ensimmäinen singlemaistiainen Paragon, jonka kylkeen on tehty myös musiikkivideo. Videon pariin pääset tuosta alta.

”Sekä virus että myös oudot miehistönvaihdokset tekivät viime vuodestamme todella hankalan. Mutta suomalainen sisu merkitsee, että kovat ajat ja kriisit tulee ottaa haasteina, voittaa ne ja olla entistä vahvempi. Tässä me siis olemme valmiina ja vahvempina kuin koskaan! Siksi videolla on vain vähän suomalaista melankoliaa ja synkkyyttä. Sen sijaan tarjolla on paljon upeita fiiliksiä ja hyviä juttuja. Me emme koskaan antaudu!” kommentoi kitaristi Markus Vanhala.

Vanhalan lisäksi yhtyeessä vaikuttavat nykyisellään Jukka Pelkonen (laulu), Aapo Koivisto (koskettimet), Mikko Kivistö (basso, puhdas laulu) sekä Atte Pesonen (rummut).

Lisää luettavaa