”On ainoastaan luonnollista hakea elämäänsä positiivisuutta” – haastattelussa Freedom Call

Positiivisen elämänasenteen perään kuuluttava voimametalliremmi Freedom Call julkaisi elokuussa jo kymmenennen studioalbuminsa. Hiljattain kaksikymppisiään viettänyt yhtye tähtää korkealle väsymättä, vaikka tie on välillä kuoppainen ja työtahti kova.

Kyseisen albumin julkaisua edeltävänä päivänä saan ilon soittaa Saksan Nürnbergiin. Puheluun vastaa kenties planeetan aurinkoisin mies, Freedom Callin perustajajäsen Chris Bay. Nokkamies kiittelee vuolaasti kiinnostuksesta bändiä kohtaan ja on selkeästi mitä mainioimmalla tuulella.

– Emme malta odottaa viikonloppua ja levyn julkaisua! Pidämme huomenna grillibileet, ja lauantaina juhlimme klubilla kotikaupungissamme, mies kertoo täpinöissään.

Yhtye on pitänyt kautta historiansa kiinni tasaisesta julkaisutahdista. Edellinen albumi Master of Light ilmestyi loppuvuodesta 2016, joten nyt tavanomainen parin vuoden väli venyi hieman.

– Keikkailimme albumin tiimoilta todella paljon, kävimme muun muassa Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Kiertue oli todella massiivinen!

– Monet fanit eivät tajua, että keikkailemme jatkuvasti, vaikka emme vieraile juuri heidän maassaan. He luulevat, että nukumme tai olemme kuolleet… Ei, olemme yhä olemassa, ehdottomasti! Bay nauraa.

Kiertuekiireiden lisäksi yhtyeessä koettiin viime vuonna merkittäviä miehistönvaihdoksia. Vuonna 2013 bändiin liittyneet basisti Ilker Ersin ja rumpali Ramy Ali jättivät Bayn ja kitaristi Lars Rettkowitzin kahdestaan.

– Katselin hieman varautuneena, että mitä nyt tapahtuu. Aloitin uuden materiaalin tekemisen kuitenkin todella nopeasti!

– Ensimmäinen kirjoittamani biisi oli Ace of the Unicorn, ja aluksi tahdoin nimetä koko albumin sen mukaan. Rakastan tuota nimeä, se on niin uniikki! Yritin jopa googlata sitä, mutta ilmeisesti olen todella onnistunut keksimään jotain uutta, laulaja-kitaristi nauraa.

– Aloitimme äänitykset helmikuussa. Olimme hieman paineen alla ja teimme kaiken nopeasti… Ehkä juuri siksi albumi kuulostaa vähän samalta kuin jotkin biisit alkuajoiltamme. Kirjoitimme aikoinaan myös osan Crystal Empiren [2001] ja Eternityn [2002] kappaleista todella vauhdikkaasti.

Ytimekkäästi nimetty M.E.T.A.L. on otettu vastaan lämmöllä, mistä Bay on paitsi kiitollinen myös hämmentynyt.

– Totta puhuen olen hieman peloissani lehtien upeista reaktioista! Nämä samat tyypit olivat alkuaikoina enimmäkseen vihaajiamme. He kirjoittivat lyttääviä arvioita ja kaikkea sontaa meistä. Nyt vastaanotto on ollut ällistyttävän positiivinen! Mitä oikein tapahtui, ovatko he väsyneet?

Uusia ja vanhoja naamoja

Puolet bändin riveistä on pistetty uusiksi. Nykyään rumpalina toimii Timmi Braideband, ja bassossa nähdään italialainen Francesco Ferraro. Jälkimmäinen oli Baylle vanha tuttu jo vuosien takaa, ja miehellä onkin hauska tarina tämän rekrytoinnista.

– Soitin soololevyni [Chasing the Sun, 2017] kiertueella Firenzessä, ja kutsuin Francescon katsomaan keikkaa. Kysyin aivan huvin vuoksi, että mitä jos hän tulisi Freedom Callin uudeksi basistiksi, ja hän vastasi ”si – kyllä, ehdottomasti!”.

– Naureskelimme ja vitsailimme aiheesta, nukuin yön yli ja tapasimme uudestaan. Siinä se, niin saimme uuden basistin, Bay nauraa.

Miehen mukaan uusia jäsenehdokkaita ei tullut ovista ja ikkunoista, sillä pelkästään mainiot soittotaidot eivät riitä.

– Meille on tärkeämpää, että kemiat kohtaavat ja sovimme täydellisesti yhteen. Emme ole bändi, jolla on kymmenen henkilön crew mukana kiertueilla. Kannamme soittokamamme ja laukkumme itse, istumme pakettiautossa tuntikausia ja jaamme hotellihuoneita. Tarvitsemme siis todella paljon muutakin kuin vain taitavan soittajan!

Vaikka uusi kokoonpano on kreditoitu albumille, tuore kaksikko ei ehtinyt soittaa sille nuottiakaan.

– Valitettavasti miehistönvaihdos tapahtui nauhoitusten jälkeen. Rumpuosuudet hoiti aiempi kiertuerumpalimme Kevin Kott, ja bassoraidat soitin itse.

Bay on entisten soittajien lähdöstä luonnollisesti harmissaan.

– Päätös oli pettymys, mutta minun täytyy kunnioittaa sitä. Heillä oli syynsä, ja elämässä on valtavasti tärkeämpiä asioita kuin hevibändissä soittaminen!

Samaan hengenvetoon Bay toteaa olevansa taas onnellinen ja optimistinen yhtyeen jatkosta.

– Olemme täynnä iloa ja toivoa. Emme malta odottaa, että pääsemme työskentelemään mahtavana tiiminä kaikki tulevat vuodet!

Riitapukareita ja sydänystäviä

Ilker Ersinin rooli oli kieltämättä mielenkiintoinen, sillä hänen viimevuotinen lähtönsä ei ollut suinkaan ensimmäinen laatuaan: mies bassotteli bändissä jo vuosina 1998–2005.

– Työskentelin hänen kanssaan vuodesta 1993, ja luulen, että kuljimme eri suuntiin ja kehityimme eri tavoin näiden vuosien aikana. Sitä tapahtuu paljon ystävyyssuhteissa – ja me olimme ystäviä, todella läheisiä sellaisia, Bay toteaa vakavana.

– Jos ei ole enää mitään yhteistä, jonain päivänä tulee pisteeseen, ettei ole enää mahdollista tai sen arvoista työskennellä yhdessä.

Bay ei kaada lokaa entisen bändikaverinsa niskaan, mutta rivien välistä on luettavissa, että miesten välillä on ollut kenties isompiakin ristiriitoja.

– Minulle musiikki on intohimo. Kun toteuttaa intohimoaan, täytyy tuntea olonsa hyväksi, kannustetuksi ja kunnioitetuksi. Jos tuon kaiken eteen täytyy taistella, on parempi saattaa asiat päätökseen.

– Yritimme, ja homma toimi hyvin ensimmäisen lähdön jälkeen… Mutta elämässä vain on joitakin asioita, jotka eivät toimi, mies huokaa.

Keskustelu vanhoista soittajista saa jatkua, sillä M.E.T.A.L.-levyn kahdella biisillä, Sail Away’lla ja nimikappaleella, kuullaan Daniel Zimmermanin soittoa. Mies tunnetaan parhaiten Gamma Rayn entisenä, pitkäaikaisimpana kannuttajana, mutta hän oli myös perustamassa Freedom Callia aikoinaan.

– Olemme erittäin hyviä ystäviä, ja luulen, että sisimmässään hän on edelleen Freedom Callin jäsen.

Bayn mukaan Zimmerman suostui vierailupestiin välittömästi.

– Meillä oli todella hauskaa noita biisejä äänittäessä! Käytimme jopa alkuperäistä rumpusettiä Crystal Empiren ja Eternityn ajoilta, joten mukana oli vähän historiaakin.

Visiitti on herättänyt huhuja ja spekulaatioita siitä, onko rumpali palannut bändiin. Bay tyrmää puheet heti alkuunsa.

– Ei missään nimessä. Danielilla on perheensä, ja hän on todella onnellinen elämäntilanteessaan. Se on minulle paljon tärkeämpää kuin olla taas bändikaveri hänen kanssaan.

Bay puhuu ystävästään todella kauniisti, vaikka nimeää Zimmermanin vuonna 2010 tapahtuneen lähdön uransa kovimmaksi paikaksi.

– Hänellä oli perhesyitä, mutta hän oli myös todella kiireinen Gamma Rayssä. Bändeinä olimme aina jonkinlaisessa kilpailutilanteessa… Tai no, ei se oikeastaan ollut kilpailua, vaan kyse oli kiinnostuksen jakautumisesta.

– Tietenkin Gamma Ray on suurempi nimi kuin Freedom Call, ja hänen täytyi tienata rahaa. Lähtöhetkellä tunsin oloni hieman yksinäiseksi, sillä ihmiset bändissä tulivat ja menivät… Mutta kasvoin sen ansiosta. Joskus täytyy kaatua maahan tullakseen suuremmaksi, kasvaakseen urallaan ja elämässään.

Freedom Call vuonna 2016.

Korkealle kurkotellen

Bayn ja kumppanien vääntämät kymmenen studioalbumia ovat suorastaan hämmästyttävän tasa- ja korkealaatuisia. Mies kiittelee kunniasta, mutta toteaa nöyrästi kaiken olevan ainoastaan kovan työn ja korkeiden standardien tulosta.

– Emme ole koskaan olleet tyytyväisiä vain siihen, että meillä on biisin aihe tai 20 biisiä valmiina. Emme ole myöskään ikinä pistäneet levyille mitään, mihin emme ole täysin tyytyväisiä.

Bayn mukaan materiaalia kirjoitetaan tukuittain. Joskus jopa äänitysten jälkeen joudutaan toteamaan, ettei jokin kappale ole tarpeeksi hyvä lopulliselle levylle.

– Silloin voi toimia tuhannella eri tavalla: muuttaa biisiä, sanoituksia, rakennetta tai melodiaa… Mutta silloin se ei ole enää sama kappale. Tahdomme pitää biisin aitona. Jokainen kappale on näkemys, unelma, ja haluamme pitää sen sellaisena. Jos tämä unelma tai näkemys on aivan paskaa, niin sitten se on, mies nauraa.

– Albumin luominen on pitkä prosessi, mutta emme ole koskaan lakanneet haastamasta itseämme. Tahdomme tehdä hyvän albumin, jolla on mielestämme hyviä biisejä.

Bändin työmoraali on korkea, ja on selvää, ettei levyille päästetä kädenlämpöisiä tekeleitä. Tästä huolimatta kysyn, tekisikö Bay jotain toisin jälkikäteen ajatellen.

– Olen tyytyväinen lähes kaikkeen, mitä olemme tehneet. Jokaisella albumilla jälki on ollut parasta, mihin olemme silloin pystyneet. Olemme laittaneet kaiken inspiraatiomme ja panoksemme juuri tämän musiikin tekemiseen.

– Jos katson menneisyyteen, niin ei ehkä ollut kovin fiksua muuttaa tyyliämme Circle of Lifella [2005], mies pohtii.

– Eternity-albumin Land of Light, Warriors ja muut iloiset biisit sekoittivat tasapainomme. Tuntui, että meidän täytyy muuttua, koska olemme hevibändiksi liian iloisia!

Näin muistelee keulakuva bändistä, joka tunnetaan ennen kaikkea poikkeuksellisen hyväntuulisesta fiiliksestään.

– Meistä tuntui, että meidän täytyy tehdä jotain muuta vain siksi, että ihmiset ottaisivat meidät hieman vakavammin ja osana metalliskeneä. Yritimme piilottaa käsitteen ”happy metal” ja muutimme ehkä juuri siksi tyyliämme sosiaalipoliittiseen suuntaan.

Circle of Lifen ulosanti oli huomattavasti edeltäjiään hillitympää, ja osa sanoitusten aiheista oli jopa vakavia. Pöydälle nostettiin ympäristön saastumisen, politiikan ja jopa maailmanlopun teemoja.

– Ihmiset eivät todellakaan odottaneet mitään tällaista Freedom Callilta!

Bay löytää aiheesta myös syvempiä merkityksiä.

– Elämässä tapahtuu kehitystä ja muutoksia, ja se heijastuu myös musiikkiin. Ihmisten tulisi ymmärtää, että muusikot eivät ole koneita. He eivät vain tee metallimusiikkia vaan ovat myös taiteilijoita.

– Muutokset ovat osa bändin evoluutioprosessia. Sellainen kokemus kasvattaa, mutta onneksi palasimme takaisin perinteiseen tyyliimme!

Freedom Call Jyväskylän Lutakossa vuonna 2014. Kuva: Toni Salminen

Oman mielen mukaan

Circle of Lifea seuranneet Dimensions (2007) ja Legend of the Shadowking (2010) olivat jo tutumpaa Freedom Callia. Niilläkin kuultiin joitakin poikkeuksellisia biisejä, mutta bändi ei enää yrittänyt peitellä positiivista tyyliään.

Vuoden 2012 Land of the Crimson Dawnin päättää Power and Glory, jonka kertosäkeessä juhlitaan jo ”happy metal partyä”.

– Kun teen sellaisia biisejä kuin Hero on Video tai Mr. Evil, en suunnittele niitä etukäteen, Bay pohtii.

– Kun teen musiikkia, päästän itsestäni ulos sen, mikä tahtoo tulla minusta ulos. En tahdo tuntea oloani rajoitetuksi, koska ihmiset, lehdet tai toimittajat sanovat, että Freedom Call on hevibändi. Minun ei tarvitse olla yhtä mieltä siitä, että voimme olla vain ja ainoastaan hevibändi!

– Jos jokin biisi ei mukamas sovi yleiseen käsitykseen metallimusiikista, en välitä siitä! Meidän, bändin, täytyy olla tyytyväinen lopputulokseen, sillä me seisomme lavalla soittamassa sitä biisiä. Eivät lehdet, toimittajat tai fanit!

Kun kyse on bändistä, joka saa jopa Tears of Babyloniksi nimetyn kappaleen kuulostamaan iloiselta, on vain yksi kysymys. Mistä tämä kaikki käsittämätön positiivisuus kumpuaa?

– Tuo on todella hyvä kysymys, johon etsin edelleen vastausta! Bay nauraa.

– Musiikki on positiivinen asia. En enää kuuntele musiikkia, joka saa minut huonolle tuulelle. En myöskään halua tavata ihmisiä, jotka saavat minut masentuneeksi. Mielestäni on ainoastaan luonnollista hakea elämäänsä positiivisuutta, mies pohtii.

– En yritä tehdä iloisia biisejä väkipakolla, jos mieleni on maassa. Se ei toimi niin. Olen kuitenkin yksityiselämässäni todella positiivinen ja optimistinen persoona. Musiikin luominen on tunteiden ilmaisemista, mutta se on myös henkilökohtaista terapiaa. Se on opettanut minua pitämään mielialani huipussaan ja auttanut vaikeissa elämäntilanteissa.

Jäävuoren huipulla

Pyydän kipparia palaamaan aivan bändin alkumetreille ja muistelemaan hetkiä 20 vuoden takaa.

– Se oli todella jännittävää aikaa, Bay muistelee.

– Saimme levytyssopimuksen ja julkaisimme ensimmäistä kertaa omia biisejämme. Tunsimme olevamme rokkitähtiä, kun lähdimme ensimmäistä kertaa kiertueelle, mies nauraa.

– Olimme kuitenkin myös hieman hämillämme. Onneksemme meillä oli apuna tuottaja Charlie Bauerfeind, joten aloitimme heti suurella statuksella!

Nyt puhutaan miehestä, joka on työskennellyt muun muassa Blind Guardianin, Helloweenin, Saxonin ja monien muiden taustapiruna.

– Siitä oli hurjasti etua, sillä olimme heti kaikkien kielen päällä. Toisaalta myös odotukset olivat suuret!

Bayn mukaan yhtye ei ollut näissä asioissa lainkaan kokenut. Levy-yhtiö lisäsi vettä myllyyn mainostamalla heitä ”superryhmä” Freedom Callina.

– Emme olleet kovin sinut sen kanssa, sillä emme tunteneet olevamme sellainen, Bay nauraa.

– Olimme vain uusi bändi, joka tahtoi aloittaa hyvällä kannustuksella ja tuella. Jotkin mediat ja lehdet reagoivat meihin tästä superryhmäjutusta johtuen hieman polarisoivasti. Joka tapauksessa olemme jatkaneet tätä nyt yli 20 vuotta, joten alku olisi voinut olla huonompikin, mies jatkaa naurua.

Kysyn Bayltä, mikä on tehnyt Freedom Callista sen bändin, joka se on tänä päivänä.

– Mielestäni kyse ei ole ainoastaan musiikista, vaan jokaisella uralla ja liiketoiminnassa on ponnisteluita ja kamppailuja, joita tarvitaan kasvuun.

– Nämä asiat ovat kuitenkin piilossa. Kukaan ei näe niitä, sillä niiden huipulla ollaan jo. Se on kuin jäävuori: suurin osa – mitä on tehty aiemmin – on veden alla, ja loput siitä – näkyvä osa – on vain pieni palanen. On taisteltu, tehty töitä, joskus jopa kärsitty, Bay naurahtaa.

– Kun katson bändiä nyt, meillä riittää keikkaa ja myyntilukemammekaan eivät ole näinä musiikkibisneksen vaikeina aikoina lainkaan huonot… Voin todellakin todeta, että olemme juuri nyt uramme huipulla, enkä näe sille vielä loppua. Työskentelemme edelleen kovasti, mutta se tuntuu todella hyvältä.

Haastattelun päätteeksi totean, ettei bändiä ole nähty Suomessa lähes viiteen vuoteen, ja ihmettelen, mistä se johtuu. Bay alkaa välittömästi muistella visiittiä Tanssisali Lutakkoon vuonna 2014.

– Rakastin sitä klubia Jyväskylässä, siellä oli aivan mahtava sauna bäkkärillä!

– Tietysti tahdomme tulla Suomeen, mutta aina ei ole helppoa löytää promoottoreita, jotka tukevat tämän statuksen bändejä. M.E.T.A.L.-albumin kiertueemme jatkuu kuitenkin koko seuraavan vuoden, luultavasti kauemminkin.

Bay vakuuttaa olevansa optimistinen mahdollisen Suomen-vierailun suhteen.

– Oli se sitten vain festivaalikeikka tai pienempi parin keikan kiertue… Teemme kaikkemme sen eteen. Mutta emme halua tulla kesällä, silloin on aivan liikaa hyttysiä! hän nauraa.

Mies muistelee lämmöllä myös ensimmäistä visiittiään maahamme.

– Kävimme ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 2001 Hammerfallin lämppärinä. Odotas, kun lasken… Siitä on jo 18 vuotta! Olemme aina viihtyneet siellä, ja mielestäni myös yleisö on tykännyt keikoistamme.

– Tukekaa Freedom Callia, niin tulemme soittamaan niin monta keikkaa kuin mahdollista. Takaamme, että saatte mahtavan happy metal partyn!

Julkaistu Infernossa 8/2019.