Stoner metalia vuodesta 1995 pöristellyt Orange Goblin on kuulunut genrensä luottonimiin, ja brittiläiset ovat saaneet urallaan aikaiseksi jo yhdeksän kokopitkää albumia.
Ura jatkuu aktiivisena, sillä kvartetti on kirjoittanut hiljalleen seuraajaa vuonna 2018 ilmestyneelle The Wolf Bites Backille.
”Siitä on aikaa, kun viimeksi päivitimme, sillä olemme olleet kiireisinä treenikämpällä kirjoittamassa ja hiomassa uutta materiaalia ennen kymmenettä Orange Goblin -studioalbumia”, yhtye kirjoittaa Instagramissa.
”Menemme marraskuussa studioon Englannissa aloittaaksemme levyttämisen. Se on ensimmäinen albumimme sitten vuoden 2018 The Wolf Bites Backin ja ensimmäinen uudelle levy-yhtiölle, Peaceville Recordsille. Meillä on 10 uutta kappaletta melko valmiina ja olemme hyvin innoissamme voidessamme jakaa ne kanssanne. Toivottavasti levy julkaistaan vuoden 2024 alkupuoliskolla.”
”Tässä nopea bändikuva tämänpäiväisestä sessiosta”, bändi vitsailee tiedotteen loppuun.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa