Oulun North of Hell -festivaali siirtyy vuodella eteenpäin – ”Tahdomme tarjota asiakkaillemme vain parasta”

"tässä tilanteessa pystymme tekemään sen tahtomallamme tavalla ensi vuonna", promoottori Kalle Keskinen kommentoi.

Napalm Death.
Kuva: Tomi Pohto

Elokuun puoliväliin suunniteltu uusi metallifestivaalitulokas, oululainen North of Hell on päätetty siirtää ensi vuoteen. Alkukesästä tilanne näytti vielä hyvältä, mutta vahvasti kansainvälisiin esiintyjiin panostaneen tapahtuman järjestäminen on promoottorien mukaan osoittautunut käytännössä mahdottomaksi vielä tässä tilanteessa.

”Muualla maailmassa vallitsevien olosuhteiden johdosta artistien maahanpääsyä ei voida taata, sillä matkustusrajoitukset jatkuvat, vaikka olemmekin Suomessa jo paremmassa tilanteessa tapahtumien suhteen. Tapahtuman ohjelmistosta yli puolet koostuu ulkomaisista artisteista, joten emme pysty toteuttamaan festivaalia tänä vuonna siinä laajudessa kuin tahtoisimme”, ohjelmistosta vastaava promoottori Teemu Mäntynen kertoo.

”Tahdomme tarjota asiakkaillemme vain parasta, ja tässä tilanteessa pystymme tekemään sen tahtomallamme tavalla ensi vuonna”, lisää tapahtuman toinen promoottori Kalle Keskinen.

North of Hell järjestetään näillä näkymin siis 12.-13. elokuuta 2022. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan myös ensi vuoden tapahtumaan. Liput voi myös palauttaa 20.9. asti ostopaikkaan.

North of Hellin artistikattaukseen kuuluivat muun muassa Jinjer, Hypocrisy, Leprous, Vader, Municipal Waste, Napalm Death, Zeal & Ardor, The Ocean, Cyhra, Wolfheart, Rotten Sound ja S-Tool.

‼️ North Of Hell -metallifestivaali siirtyy ensi vuoteen ‼️Tapahtuman ohjelmistosta yli puolet koostuu ulkomaisista…

Julkaissut North of Hell Festival Maanantaina 12. heinäkuuta 2021