Painostavasta jumituksesta nopeaan tykitykseen – ennakkokuuntelussa Supreme Havocin debyytti

One and All ilmestyy 9. marraskuuta.

06.11.2018

Vuodesta 2014 d-beatilla ryyditettyä sludgelta ja doomilta haisevaa hardcorea tuutannut Supreme Havoc julkaisee perjantaina 9. marraskuuta ensimmäisen täyspitkä albuminsa. Seinäjoelta ponnistavan yhtyeen tuotos One and All on nyt Infernon ennakkokuuntelussa kokonaisuudessaan.

Toimitukseen lähetetyssä saatekirjeessä todetaan levystä seuraavaa: ”Painostavan jumituksen ja nopeimman tykityksen väliin jää maisemia, joista voi löytää merkkejä yhtyeen jäsenten historioista. Näiden käsien jälkeä löytyy kotimaisen black metal -skenen alkujuurilta aina vuosituhannen alun alternative rockiin saakka. Kvartetti uskaltaa doom- ja hc-perusarvojen lisäksi kuulostaa itseltään. Isojen särövallien seurana on suuria kaikuja ja muun muassa noise rockin puolelta mukaan valuneita, mielen päälle käyviä efektejä.”

Lisää luettavaa