Paradise Lost soittaa marraskuussa livestriimikeikan treenikämpältään – ”Saatte pienen levähdystauon näinä synkkinä aikoina”

Yhtye soittaa keikat erikseen eurooppalaisille ja amerikkalaisille faneilleen.

22.10.2020

Paradise Lost julkaisi mainion Obsidian-pitkäsoittonsa viime toukokuussa. Koska bändi ei ole päässyt kiertämään uuden albuminsa tiimoilta, päätti se tehdä kuten monet kollegansa ja hypätä livestriimauksen maailmaan.

”Kiitos kaikille viimeisimmän levymme saamasta hienosta vastaanotosta. Koska vieläkään ei ole keikkalavoja, joille voisimme nousta, päätimme soittaa teille livenä suoraan treenistudiostamme käsin. Striimikeikka toteutuu 5. marraskuuta. Toivottavasti pääsette mukaan ja saatte pienen levähdystauon näinä synkkinä aikoina”, nokkamies Nick Holmes lähettää terveisiä.

Striimin toteutuksesta vastaa StageIT, jota kautta voi myös ostaa lippuja striimikeikalle. VIP-lipun hankkineet saavat nauttia varsinaisen keikan lisäksi muutamasta ylimääräisestä kappaleesta sekä ennalta nauhoitetusta bändin haastattelusta. Striimikeikan setissä on mukana kaksi (VIP-keikalla kolme) Obsidian-albumin kappaletta, jotka yhtye soittaa ensimmäistä kertaa livenä.

Ensimmäinen, eurooppalaisille katsojille suunnattu livestriimikeikka alkaa torstaina 5.11. kello 22 Suomen aikaa. Toinen, bändin amerikkalaisfaneille tarkoitettu striimikeikka alkaa puolestaan Suomessa 6.11. aamuyöllä kello 4. Lipun voi ostaa jommalle kummalle tai halutessaan molemmille keikoille.

Lisää luettavaa