Pentagram-basisti kommentoi Bobby Lieblingin saamaa tuomiota – ”Hänen on aika kohdata demoninsa”

Liebling tuomittiin vankeuteen vanhuksen heitteillejätöstä.

30.10.2017

Doom metalin pioneereihin kuuluvan Pentagramin johtohahmo Bobby Liebling tuomittiin hiljattain vankeuteen lähipiiriin kuuluneen vanhuksen heitteillejätöstä. Lieblingia epäiltiin myös saman henkilön pahoinpitelystä, mutta nämä syytteet hylättiin. Liebling viettää lukkojen takansa seuraavat 18 kuukautta, jonka jälkeen seuraa kolmen vuoden koeaika valvonnan alla.

Pentagram-basisti Greg Turley on kommentoinut Lieblingin saamaa tuomiota ja samalla vahvistaa uhrin olleen Lieblingin oma äiti. Turley sanoo yhtyeen todennäköisesti jatkavan eteenpäin ilman Bobbya, kuten se tekikin jo viime kesänä. Hän sanoo myös olevansa tiiviisti yhteydessä Bobbyyn, joka Turleyn mukaan ymmärtää tilanteen vakavuuden.

”Bobby taisteli vanhojen demoniensa kanssa ja olin rehellisesti sanoen varma, ettei hän elä seuraavaan keikkaamme saakka. No, hän ei kuollut, mutta suistui raiteilta huumeiden vuoksi ja lopulta kävi oman äitinsä kimppuun. Mikä on mielestäni kutakuinkin pahinta, mitä kukaan voi tehdä. Hän hyökkää sen ainoan ihmisen päälle, joka on aina huolehtinut hänestä? Kamalaa!” Turley kirjoittaa.

”Nyt hänellä on aikaa miettiä pahoja tapojaan ja tekojaan. Viimeiset puoli vuotta ovat olleet melkoista vuoristorataa eikä ilman Bobbya jatkaminen ollut mitenkään helppo päätös. Mutta meidän oli marssittava eteenpäin fanien, investointien ja asiaan sitoutuneiden vuoksi. Jouduimme surkeaan tilanteeseen, mutta selvisimme siitä ja saimme todella paljon tukea kaikilta. En tiedä tarkalleen, mitä tulevaisuutemme pitää sisällään, mutta Pentagramin musiikki on yksilöitä isompi asia.”

”En ymmärrä niitä, jotka sanovat, ettei ole Pentagramia ilman Bobbya. Hänen takanaan on aina ollut mahtava tiimi ohjaamassa tätä isoa laivaa, joten tunnelin päässä on valoa. Ikävä tuottaa pettymys kaikille niille, jotka luulevat Bobbyn olevan ruorissa… Olen kiitollinen saadessani olla yhtäjaksoisesti mukana viimeiset kahdeksan vuotta ja ollut ylipäänsä mukana vuodesta 1993. Meillä on vielä sisäinen palo viedä musiikkia eteenpäin kaikille, jotka sitä vain haluavat kuulla. Ette uskokaan, miten paljon haluaisin nähdä Bobbyn lavalla kanssamme, mutta omien tekojensa vuoksi hän on poistanut itse itsensä sieltä.”

”Olen vieraillut monesti hänen luonaan ja pidämme yhteyttä. Hän ymmärtää, että on mokannut pahasti. Nyt hänen on aika kohdata demoninsa, saada itsensä kuiville ja hyvittää tekonsa.”

Lisää luettavaa