A Perfect Circle on solminut uuden levydiilin – uusi albumi julkaistaan tänä vuonna

30.03.2017

Levy-yhtiö BMG tiedottaa solmineensa sopimuksen vaihtoehtorock/-metalliyhtye A Perfect Circlen kanssaja julkaisevansa yhtyeen uuden albumin kuluvan vuoden aikana.

Tool-nokkamies Maynard James Keenanin ja Toolin kitarateknikkonakin toimineen Billy Howerdelin vuonna 1999 perustaman yhtyeen viimeisin pelkästään omasta materiaalista koottu pitkäsoitto Thirteenth Step julkaistiin 2003. Tämän jälkeen A Perfect Circle on julkaissut cover-levyn eMOTIVe (2004) ja yhden uuden singlen vuoden 2013 Three Sixty -kokoelmalevylle. Uutta albumia on siis saatu odottaa jo jonkun aikaa.

Keenanin ja Howerdelin lisäksi yhtyeen kokoonpanossa vaikuttavat tällä hetkellä myös James Iha (The Smashing Pumpkins), Jeff Friedl (Devo) ja Matt McJunkins (Eagles of Death Metal). A Perfect Circle aktivoituu tänä vuonna myös pitkästä aikaa keikkarintamalla ja aloittaa Pohjois-Amerikan-kiertueen 6. huhtikuuta.

Lisää luettavaa