”Perustimme Kvelertakin siksi, että saamme soittaa huviksemme kellarissa” – lue bändin solistin haastattelu

Kun Kvelertak alkoi soittaa, se ei pyrkinyt mihinkään. Siitä tuli kotimaansa kovin uusi juttu, mutta perusasiat ovat pysyneet ennallaan: ulkopuolisten toiveet ovat Norjan hurjapäille edelleen täysin yhdentekeviä.

Kvelertak tuli julkisuuteen aikamoisella ryminällä. Media rummutti rankkaa bändiä isolla kädellä ja asetti sille monta suurta lupausta lunastettavaksi. Kuusi vuotta ja kolme albumia myöhemmin norjalaiskuusikko on kuitenkin varma, että vain omilla tavoitteilla on merkitystä.

Inferno tavoittaa Kvelertakin pitkätukkaisen, parrakkaan ja vähäpuheisen laulajan Erlend Hjelvikin Oslosta. Kvelertak valmistautuu pitkää Yhdysvaltain-kiertuetta varten, ja Hjelvikillä on selvät suunnitelmat lähtöä edeltäviksi päiviksi.

– Kun treenit on treenattu ja uusi biisilista selvä, menen kotiin, asetun vaaka-asentoon sohvalle ja makaan siinä koko viikonlopun. Sitten nousen ylös ja lähden Amerikkaan.

Niin helppoa se on. Ei vouhotusta, ei fantasioita.

Kvelertak on 2010-luvun kehutuin ja kohutuin norjalainen bändi. Hjelvik kuitenkin vakuuttaa, että mitä tulee kiinnostavaan rockmusiikkiin, Norjassa on kaikki kunnossa ilman hänen yhtyettäänkin. Hyviä bändejä riittää.

– Joo, täällä tehdään hyvää matskua. Tällä hetkellä lempibändini on Tusmørke. Se on progressiivinen bändi, jonka uutta levyä Fort Bak Lysetia olen kuunnellut viime aikoina todella paljon. Toinen hyvä on Undergrünnen. Se julkaisi syksyllä ensimmäisen albuminsa, joka kuulostaa lähinnä afrikkalaiselta rockilta. Aika kummallista mutta coolia kamaa.

Sentyyppistä tavaraa levyttää myös Hjelvikin oma yhtye. Rockia, hardcorepunkkia ja äärimetallia merkillisen coolisti yhdistelevän Kvelertakin uusi albumi Nattesferd on juuri julkaistu.

Kvelertak asetti kolmatta levyä tehdessään tavoitteensa itse mutta tähtäsi tavallista korkeammalle. Muutama asia oli tehtävä eri tavalla kuin ennen, jotta musiikki säilyttäisi vanhan potkunsa.

Erilainen kolmas erä

Kvelertakin toinen albumi Meir (2013) tehtiin samalla reseptillä kuin ensimmäinen, vuoden 2010 Kvelertak. Kumpikin levy äänitettiin Yhdysvalloissa, Massachusettsin Salemin GodCity-studiolla. Molemmat tuotti studion omistaja, metalcorepioneeribändi Convergen kitaristi Kurt Ballou.

– Massachusettsissa oli tehty soundia, joka miellytti meitä, Hjelvik muistelee studiovalintaa. – Monet sen ajan suosikkibändimme, kuten Converge ja Trap Them, olivat äänittäneet Balloun studiossa. Siispä lähetimme hänelle meiliä ja kysyimme, sopisiko sinne tulla.

Hjelvikin mukaan Amerikassa levyttäminen oli mukava kokemus ja levyistä tuli juuri niin pitelemättömiä kuin pitikin. Kolmannella kierroksella Kvelertak kuitenkin halusi tehdä asiat hiukan eri tavalla.

Nattesferd on Oslon Amper Tone -studiossa taltioitu studiolivelevy. Bändin kanssa studiossa oli norjalaistunut britti Nick Terry, muun muassa Turbonegron ja The Libertinesin kanssa työskennellyt miksaaja-äänittäjä.

– Kuviota harkittiin jo Meirin aikaan, ja tämä osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi. Teimme biisit yhdessä treenikämpällä ja treenasimme niitä ennen studioon menoa paljon. Oslossa oli mukavampaa työskennellä kuin kaukana kotoa. Nattesferdistä tuli aika tarkka kuvaus siitä, miltä Kvelertak kuulostaa keikoilla, Hjelvik sanoo.

Puheet livesoundin viemisestä levylle ovat suuri rockhaastatteluklisee, mutta Kvelertakin tapauksessa myös välttämättömyys. Studiokikkailusta ei ole etua bändille, jonka polttoaineena on raaka voima.

Kvelertakin kahden ensimmäisen albumin kansitaiteesta vastasi John Dyer Baizley. Baroness-yhtyeestä tutun taiteilijan maalaamat nais- ja lintuhahmot olivat psykedeelisessä luonnonmystisyydessään kauniita ja tyylikkäitä, mutta saivat Meirin näyttämään debyytin toisinnolta.

Nattesferd on kansienkin puolesta itsenäinen teos. Sen visuaalisesta puolesta vastaa Arik Roper, jonka kuvia on nähty esimerkiksi Sleepin, Sunn O))) -yhtyeen ja High on Firen levyjen kansissa sekä Roadburn-festivaalin julisteissa.

– Kun kerran teimme levyn uudella tavalla uudessa studiossa, ajattelimme panna myös kuvituksen uusiksi. Uusiutuminen pitää homman kiinnostavana sekä meille että faneille, Hjelvik perustelee.

Nattesferdin kansi tuo mieleen 1970-luvun scifiromaanin. Kahden ensimmäisen Kvelertak-levynkannen lämpöiset värisävyt sekä kukkean lihallinen symboliikka ovat väistyneet viileänsinisen taivaan ja karun kalliomaiseman tieltä. Kauniit naiset on korvattu orvon näköisellä soturilla, jolle pitää seuraa pöllö. Lintuhahmo on ainoa selkeä yhtymäkohta edellisiin kansiin.

Hjelvikin mukaan Roper sai bändiltä hiukan osviittaa ja vapaat kädet.

– Ainoa varsinainen ohjeemme oli: ”Tee albumin kansi.” Taisimme myös mainita, mistä hänen aiemmista töistään pidimme. Käänsimme myös sanoituksia englanniksi ja annoimme hänelle levyn kuultavaksi. Parasta jälkeä syntyy, kun taiteilijan antaa tehdä hommansa miten parhaaksi näkee.

Google Translate auttaa

Kvelertak on itsekin jatkanut taiteensa tekemistä parhaaksi katsomallaan tavalla. Vaikka Nattesferd on tehty parissakin mielessä eri lailla kuin edeltäjänsä, väkinäistä uudistumista ei ole havaittavissa. Tyyli on pysynyt pitkälti entisellään, ja bändi kuulostaa uudistetun levytyskuvion ansiosta yhtä ärhäkältä kuin ennenkin. Norjalaiset vetelevät yhä kuulijoitaan pitkin korvia rokkikitaroilla, rankalla hardcorella ja mustaa metallia liippaavalla sähinällä.

Myös sanoitukset ovat pysyneet omassa omituisessa linjassaan.

– Kirjoitan samaan tapaan kuin ennenkin, Hjelvik sanoo. – Mietin, mikä tuntuu sopivan musiikkiin ja alan sanoittaa. Aiheet tulevat edelleen norjalaisesta mytologiasta ja science fictionista. Mukana on myös okkulttisia juttuja ja Lovecraft-vaikutteita.

Kvelertakissa yhdistyy monia kontrastisia asioita, mutta eniten poikkiteloin kaikkeen muuhun nähden on tekstien aihepiiri. Muinaisista jumalista ja tieteishuuhaasta laulaminen sopii paremmin sankarimetalliin kuin Kvelertakin brutaaliin rockiin. Mutta kuten norjaa ymmärtävät tietävät, Hjelvikin lyriikat ovat Odin-viittauksineenkin enemmän punkrunoutta kuin tarujen kertausta.

Aivan tavallista ei ole sekään, että Kvelertakin kaltainen ulkomaille suuntautunut bändi laulaa omalla obskuurilla kielellään. Yleinen käsitys on, että jos bändi haluaa menestyä maailmalla, sen pitää laulaa englanniksi eli muuttua kansainväliseksi bändiksi, joka antaa samastumispintaa mahdollisimman monelle fanille.

Hjelvikin mielestä näin ei ole. Hän kertoi Vanyaland-sivustolle Meirin ilmestyttyä, ettei ulkomaalaisilla ole ollut vaikeuksia Kvelertakin kielen kanssa, ja bändistä itsestään äidinkieli on nappivalinta.

– Norjaksi laulaminen tuntuu luonnollisemmalta ja kuulostaa paremmalta ja uniikilta. Siitä on tullut tärkeä osa soundiamme. Kieli täydentää sitä ja tekee siitä erikoisemman. Ihmiset laulavat mukana norjaksi, vaikka soittaisimme Venäjällä tai USA:ssa.

Hardcorepunkkarit ja muut ääripäissä elämöijät voivat laulaa millä kielellä tahansa, koska heidän faninsa arvostavat epäkaupallisuutta. Eikä laulukielellä ole merkitystä kommunikaationkaan kannalta, koska brutaalisti suolletut sanat ovat lähinnä lyömäaseita.

Kvelertak istuu tuohon asetelmaan vähän oudosti. Sillä on marginaalibändin soundi, mutta se ei varsinaisesti karttele suuria yleisöjä. Kvelertak on soittanut Slayerin, Anthraxin ja Mastodonin kanssa kiertäessään ja festivaaleilla esiintyessään kohtuullisen kookkaissakin paikoissa. Bändin kuulijakunnassa on paljon vierasmaalaista väkeä, joka kiinnittää huomiota sanoituksiin.

Jotkut pienten kielialueiden bändit painattavat tekstinsä levyjen kansiin myös englanniksi, jotta niiden sanoma tulisi selväksi. Hjelvik kertoo, että häneltä kysytään tuon tuostakin, mitä Kvelertakin biiseissä sanotaan. Hän ei ole silti halunnut lähteä kääntämään lyriikkaansa englanniksi.

– Parilla ensimmäisellä albumilla oli mukana kansitekstit, joissa avasin sanoituksiani vähän. Tällä kolmannella on lisäksi norjankieliset sanat. Eli ei muuta kuin tutkimaan, jos kiinnostaa. Google Translate auttaa!

Elämme outoja aikoja

Nattesferdin ensimmäinen single on nimeltään 1985. Fredrik S. Hana ohjasi siihen videon, joka on kuin skandinaavinen lyhytelokuvaversio Kellopeliappelsiinista. Neljän miehen jengi pakenee yhteiskunnan ulkopuolelle, rikkoo sääntöjä, kiusaa ihmisiä ja tavoittelee äärimmäisiä elämyksiä. Samalla he kuitenkin tulevat muodostaneeksi oman yhteisönsä, jonka sisällä on vaarallista alkaa kapinoida.

1985 on Nattesferdin outolintu parillakin eri tavalla. Ensinnäkin Erlend Hjelvik rääkyy itselleen epätyypillisesti siitä, mitä ympärillään näkee, joskin fiktion ja vertauskuvien kautta.

Hän saatteli kappaleen maailmalle näillä sanoilla: “Ajattele George Orwellin 1984-kirjaa, älä Taylor Swiftin 1989-biisiä. Sanoitus kertoo kylmästä (eikä kovin) kaukaisesta tulevaisuudesta, jossa teknologia ja valvonta ovat pyyhkineet pois yksilöllisyyden ja kriittisen ajattelun kaikki muodot. Eihän sitä tarvitsisi edes ääneen sanoa, että ennen kaikki oli paremmin – voisiko joku jo painaa takaisinkelausnappia?”

Biisi eroaa muusta levystä myös musiikillisesti. 1985:n maltillinen, pumppaava tempo ja juustoiset synasoundit ovat parodinen viittaus 1984-levyn aikaiseen Van Haleniin, ja biisin kauniisti stemmassa soivat kitarakuviot tuovat mieleen Thin Lizzyn. Kokonaisuus on kummallinen yhdistelmä kevytmielistä soittoa ja rankkaa sanankäyttöä.

Menneisyyteen viittaava kepeä sovitus painottaa Hjelvikin saatekirjeen keskeistä sanomaa: asiat ovat nyt huonommin kuin ennen.

– Sen teksti on dystooppinen. Siinä pohditaan teknologiaa ja näitä outoja aikoja, joita nyt eletään. Keskeinen kysymys on, mitä internet tekee ihmisille. Sehän ei tee pelkästään hyvää, Hjelvik sanoo.

Ei niin. Vuosien rankan viihdekäytön jälkeen sosiaalinen media alkoi tuntua niin ahdistavalta ajanhaaskaukselta, että poistuin sieltä kokonaan.

– Tiedän mistä puhut. Olen itsekin harkinnut lähteväni sieltä. Luin juuri tutkimuksesta, jonka mukaan ihminen on onnellisempi, kun ei ole sosiaalisessa mediassa. Jonain päivänä minäkin häivyn sieltä.

Välillä tosin tuntuu, että töiden kannalta olisi helpompaa palata someen ja opetella käyttämään sitä vähän maltillisemmin.

– Työnteossahan se on aika käytännöllinen väline ja pitkälti jo korvannut emailin. Itse käytän sosiaalista mediaa vain bändin asioiden hoitamiseen.

Kiertävä vanhainkoti

Kvelertak on aina keikkaillut paljon. Viime vuosina se on esiintynyt enimmäkseen tunnetumpien metallinimien lämmittelijänä. Kiertueen pääesiintyjän paikalla Kvelertak ei ole ollut aikoihin, mutta nyt on: Yhdysvalloissa bändi nousee lavalle Torchen ja Wild Thronen jälkeen.

Vaikka bändin nettisivuilla vitsaillaan, että ”you guys better show up or else we need to have a serious kvelertalk about this”, Hjelvik ei vaikuta hermostuneelta.

– Keikkailu tuntuu hyvältä, kun setissä on uusia biisejä. Mehän olemme soittaneet samoja kappaleita jo vuositolkulla, eikä sellainen ole pitkän päälle kovin innostavaa.

Kesällä Kvelertak kiertää festivaaleja (ja esiintyy heinäkuun alussa Helsingin Tuskassa), sitten pohjoismaiden klubeja, minkä jälkeen on vuorossa muu Eurooppa. Kiertue-elämä sinänsä ei ole Hjelvikin mukaan oikein mistään kotoisin. Aika usein joutuu soittamaan jossakin jumalan selän takana, missä ei ole mitään tekemistä eikä nähtävää.

– Se ei poikkea kauheasti esimerkiksi vanhainkodin arjesta. Paikat vain ovat vähän erilaisia. Etupäässä se on matkustamista ja backstagella hengailua. Toivottavasti välillä saa pari kaljaa ja vähän ruokaa. Kun keikka on ohi, sitä yrittää saada nukuttua.

Vaikka Hjelvikin sarkastisesta sanailusta voisi päätellä toisin, Kvelertak ei ole leipiintynyt livesoittoon. Hjelvik, kitaristi-kosketinsoittaja Vidar Landa, kitaristit Bjarte Lund Rolland ja Maciek Ofstad, basisti Marvin Nygaard ja rumpali Kjetil Gjermundrød loihtivat konsertteihinsa erikoisen, samaan aikaan väkivaltaisen ja hyväntuulisen tunnelman. Se tuskin onnistuisi, jos rundaaminen olisi pelkkää pakkopullaa.

– Ei niin, ja kyllä minä oikeasti tykkään kiertueista, Hjelvik myöntää. – Siinä on rasittava puolensa, mutta keikat sujuvat hyvin. Äänenikin kyllä kestää, kunhan en polta liikaa enkä bailaa liian ankarasti. Ja kun aina välillä pääsee katselemaan jotain coolia kaupunkia, kiertueella on kivaa.

Vaistolla ja rakkaudella

Vaikka Kvelertakin uuden levyn ensimmäinen single haikailee vanhojen hyvien aikojen perään, siinä ei varsinaisesti ole kyse nostalgiasta. Ei voi olla, sillä Erlend Hjelvik ei muista 80-luvun puolivälistä mitään.

Kvelertakin 31-vuotias laulaja on syntynyt tammikuussa 1985. Hänen ensimmäiset musiikkielämyksensä ovat 1990-luvulta. Hän kertoo pitäneensä pienenä Michael Jacksonista ja innostuneensa rockista nähtyään Guns N’ Rosesin Slashin esiintyvän televisiossa Jacksonin kanssa. Hjelvik muistaa myös, kuinka Norjan televisiosta tulvi uutisia black metalista, palavista kirkoista ja henkirikoksista. Kvelertakin tyyliä ajatellen on hauskaa, että Hjelvikin lapsuusmuistoissa kohtaavat juuri klassikkorockkitaristi ja musta metalli.

Hjelvik oli 22-vuotias, kun Kvelertak perustettiin. Bändi pantiin alulle Etelä-Norjan Stavangerissa 2007. Se julkaisi ensimmäisen demonsa Westcoast Holocaustin jo samana vuonna.

Kolme vuotta myöhemmin Kvelertakin ensimmäinen albumi julkaistiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Bändi sai siitä kotimaassaan kultalevyn ja kaksi Norjan Emmaa eli Spellemann-palkintoa. Kvelertak oli vuoden tulokas ja vuoden rockbändi.

Hjelvik sanoo, ettei ole koskaan miettinyt, mikä Kvelertakissa vetosi ihmisiin.

– Ehkäpä meillä oli tarjota jotakin tuoretta ja uutta. Musiikkimme oli erilaista kuin bändeillä, joita Norjassa siihen aikaan kuunneltiin. Nythän Norjassa on paljon uusia yhtyeitä, jotka soittavat samantyyppistä musiikkia kuin me.

Kvelertakin toinen albumi Meir meni Norjassa listaykköseksi ja nousi kahdenkymmenen myydyimmän joukkoon myös Suomessa ja Ruotsissa. Kuten debyyttikin, Meir oli arvostelumenestys. Hjelvik sanoo, etteivät onnistumiset asettaneet bändille minkäänlaisia paineita. Kvelertak ei tuhlannut aikaa toisten fantasioiden ruotimiseen.

– Ei levyjen tekemisessä ole mitään vaikeaa. Tai saattaahan se alkaa tuntua hankalalta, jos miettii liikaa sitä, mitä muut odottavat tai toivovat. Me emme huolehdi turhia vaan etenemme vaiston varassa. Niin kauan kuin soittaa rakkaudesta musiikkiin, kaikki menee hyvin.

Kvelertakin asiat näyttävät tosiaan olevan reilassa. Nattesferd on vuoden odotetuimpien metallilevyjen listalla muun muassa Stereogumissa, Consequence of Soundissa ja jopa vaka vanhassa Rolling Stonessa.

– Onhan se ihan kivaa, että levyä odotetaan. Toivottavasti ihmiset eivät pety. Ihmettelen kyllä, jos pettyvät.

Silläkään ei loppujen lopuksi olisi merkitystä bändille, joka suuntaa oman tähtäimensä itse.

– Perustimme Kvelertakin siksi, että saamme soittaa huviksemme kellarissa. En ikinä edes tullut ajatelleeksi, että tällä voisi elättää itsensä. En haaveillut levytyssopimuksesta tai kiertueelle pääsemisestä. Odotuksiin nähden tämä on siis ollut aika kreisi ja mahtava kokemus. Olen tosi onnellinen, että tässä kävi näin.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 5/2016.