Hollantilaisen death metal -yhtye Pestilencen basisti on vaihtunut. Yhtyeessä vuodesta 2019 mukana ollut, vuoden 2021 Exitivm-albumilla soittanut Joost van der Graaf ilmoitti aiemmin kesällä jättävänsä bändin keskittyäkseen perheeseensä ja nyt yhtye tiedottaa löytäneensä uuden basistin van der Graafin saappaisiin. Basistiksi hyppää Roel Käller, joka on tuttu sinfonista death metalia soittavasta Mayan-yhtyeestä.
”Olen kuunnellut Pestilenceä teini-ikäisestä saakka, mutten koskaan osannut ajatella joskus liittyväni heihin! On suuri kunnia ottaa osaa tämän uskomattoman bändin perintöön. Olen saanut todella lämpimän vastaanoton ja kemiat kohtaavat hienosti. En malta odottaa, että pääsen lavalle ja tapaan teidät kaikki”, Käller intoilee.
”Olemme pitäneet yhteisiä treenejä ja [Käller] on osoittautunut enemmän kuin kykeneväksi täyttämään tämän aukon. Lisäksi hän on äärimmäisen mukava, sanavalmis, rakastaa samaa musiikkia ja on käynyt musiikkiopiston”, kommentoi puolestaan yhtyeen kippari Patrick Mameli.