Phil Anselmolla jälleen uusi musaprojekti pystyssä – tällä kertaa vaikutteita otetaankin hieman erikoisemmasta suunnasta

Anselmo goes goottirock?

05.10.2017

Phil Anselmolla tuntuu bändejä ja erinäisiä musaprojekteja riittävän joka lähtöön ja moneen makuun, mutta tuoreessa Jimmy Cabbsin 5150-sarjan haastattelussa mies paljastaa seuraavan hihasta löytyvän ässän olevan jotain, mitä kovin moni tuskin ihan ensimmäisenä osaa häneltä odottaa.

– Minulla on tämä yksi levy, joka on ollut valmiina jo kohta kaksi vuotta – kuten kaikki muutkin levyni. Bändin nimi on En Minor. Sitä voisi kai kutsua kumarrukseksi pimeälle 80-luvulle Sisters of Mercyn, varhaisen The Curen tai U2:n, Nick Cave ja vitun Bad Seedsin ja David Bowien suuntaan. Nämä kaikki vaikutteet on lyöty yhteen ja sitten vain katsottu, mitä siitä syntyy, Anselmo kuvailee.

– Se on mitä on ja muut saavat päättää, miten se toimii. Mutta, kuten tavallista, en tähtää radiosoittoon vaan yritän vain laajentaa horisonttiani. Minulle se on tavallaan retroa, koska tiedän, mistä vaikutteet tulevat. Mutta todennäköisesti tämän päivän kuulija reagoi… Olen kuullut monen käyttävän sanaa ”elokuvallinen”.

– Mutta sitä ennen julkaisemme uutta musaa Scourin kanssa. Uutta Illegalsia [Anselmon varsinainen sooloprojekti] on myös tulossa, joka on ihan eri sarjaa ensimmäiseen levyyn verrattuna. Sitten vasta on En Minorin vuoro eli… joskus ensi vuoden maaliskuussa ehkäpä.

Lisää luettavaa